Carlo Ancelotti haluaa Raphaël Varanen takaisin

Real Madridin päävalmentaja Carlo Ancelotti haluaisi hankkia Raphaël Varanen takaisin helpottaakseen toppariensa loukkaantumissumaa, kertoo AS.
Varane, 30, pelasi Madridissa kymmenen kautta, kunnes siirtyi toissa vuonna Manchester Unitediin 40 miljoonalla eurolla.
Los Blancosilla on tällä hetkellä isoja ongelmia loukkaantumisten kanssa, jotka ovat iskeneet etenkin joukkueen puolustuspäähän. Éder Militão on ollut käytännössä koko kauden sivussa polvivamman takia ja David Alaban kausi päättyi hiljattain samasta syystä.
Vaihtoehtojen vähyys näkyi edellisessä sarjaottelussa, kun Nacho sai punaisen kortin, eikä Madridilla ollut laittaa yhtään topparia kentälle.
On liikkunut ristiriitaisia tietoja siitä, aikooko Madrid hankkia tammikuun siirtoikkunassa topparin helpottamaan tilannettaan. AS:n mukaan Madrid käy yhä vaihtoehtojaan läpi, ja Ancelotti on vankka Varanen puolestapuhuja.
Ranskalaistoppari on jäänyt tällä kaudella yllättävän pieneen rooliin Manchester Unitedissa.
Athletic uutisoi hiljattain, että Varane on tyytymätön vähäiseen peliaikaansa, mutta hän on käyttäytynyt erittäin ammattimaisesti. Ainakin Bayern Münchenissä ja Saudi-Arabiassa tarkkaillaan ranskalaispuolustajan tilannetta.
Hiljattain paljastui, että Varanen sopimus Manchester Unitedin kanssa päättyykin jo tämän kauden jälkeen, joskin se sisältää jatko-option. Alun perin ympäri maailmaa uutisoitiin, että diili päättyy vasta kesällä 2025.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- MD: Barcelonan maalivahti herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla
- Villarreal haluaa Chelsea-topparin – neuvottelut käynnissä
- SER: Barcelona haluaa myydä keskikenttäpelaajansa – saanut useita tarjouksia
- Rangaistuspotkumaali ratkaisi Real Madridin sarja-avauksen
- Hyökkääjä pettyi rooliinsa – haluaa jättää Atléticon
- Sevilla myymässä ykköstopparinsa 30 miljoonalla eurolla
- Lucas Bergströmin tilanne paranee – Mallorca myi ykkösmaalivahtinsa
- Franco Mastantuono, 18, vakuutti Xabi Alonson: ”Todella itseluottavainen kaveri”
- Hansi Flick hermostui Barcelonan joukkueelle – ”Tästä on puhuttava pelaajien kanssa”
- Santi Cazorla lähetti suoran viestin seurajohdolle: ”Odotamme vahvistuksia”