Real Madridiin siirtyvä Endrick, 17, voitti jo toisen liigamestaruutensa
Real Madridiin ensi kesänä siirtyvä hyökkääjälupaus Endrick on tuore Brasilian liigan mestari.
Endrickin, 17, edustama Palmeiras puolusti onnistuneesti pokaaliaan ja eteni keskiviikkona historiansa 12. mestaruuteen.
Palmeirasille riitti päätöskierroksella 1-1-tasapeli Grêmiota vastaan, eikä tappiokaan olisi välttämättä estänyt sen mestaruutta ison maalieron ansiosta.
Endrick vastasi keskiviikkona mestarijoukkueen ainoasta osumasta ja nosti siten lopullisen maalisaldonsa tämän kauden Série A:ssa 11:een.
Hyökkääjälupauksen siirrosta Real Madridiin sovittiin jo vuosi sitten, mutta Endrick voi siirtyä Los Blancosiin vasta ensi kesänä, kun hän täyttää 18 vuotta.
Siirtomarkkinoiden erikoistoimittaja Fabrizio Romanon uutisoi viime vuonna, että Endrick on solminut Madridin kanssa kolmen vuoden sopimuksen, joka sisältää option kolmesta lisävuodesta. Näin ollen diili voi ulottua kauden 2029-30 loppuun. Siirtosummaksi sovittiin tiettävästi hulppeat 60 miljoonaa euroa, mutta hinta voi nousta bonusten myötä vielä 12 miljoonalla.
Marraskuussa Endrick sai uransa ensimmäisen kutsun Brasilian A-maajoukkueeseen ja tuli vaihdosta kentälle MM-karsintapeleissä Kolumbiaa ja Argentiinaa vastaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Dani Carvajalin upea jäähyväisottelu: ”Real Madrid on koko elämäni”
- Robert Lewandowski teki maalin, mutta pettyi jäähyväisottelussaan
- Barcelona oli liian vahva Mestarien liigan finaalissa
- Real Madrid vahvisti – huippupelaaja lähtee seurasta
- Cesc Fàbregas saneli: ”Hän pysyy joko meillä tai siirtyy Real Madridiin”
- Tässä on valmentajana aloittavan Andrés Iniestan uusi seura
- Virallista: Álvaro Arbeloa jättää Real Madridin
- Virallista: César Azpilicueta lopettaa pelaajauransa
- Athletic: Trent Alexander-Arnold sai pettyä – ei mahtunut Englannin MM-joukkueeseen
- Marca: Bernardo Silva haluaa siirtyä Atléticoon

- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- Virallista: César Azpilicueta lopettaa pelaajauransa