AS: Hyökkääjä pettynyt rooliinsa Barcelonassa – ei poissulje siirtoa jo tammikuussa
Ferran Torres on saanut kuluvalla kaudella varsin vaihtelevasti vastuuta Xavin alaisuudessa Barcelonassa.
Xavi on nimennyt Ferranin edellisen kuuden viikon aikana vain kerran avauskokoonpanoonsa La Ligassa.
Xavi on peluuttanut Ferrania niin kärjessä kuin molemmilla laidoilla, mutta pelaaja ei ole onnistunut nappaamaan itselleen selvää avauksen paikkaa.
AS:n saamien tietojen mukaan rooliinsa pettynyt Ferran ei poissulje siirtoa muihin maisemiin mahdollisesti jo tammikuun siirtoikkunassa. Ferran kokee tarvitsevansa peliaikaa päästäkseen ensi kesänä mukaan Espanjan EM-kisajoukkueeseen.
Xavi ei ole antanut Ferranille juurikaan peliaikaa, vaikka ykköskärki Robert Lewandowski on ollut kaukana parhaasta vireestään. Ferran on huolissaan nykyisestä roolistaan, joka todennäköisesti pienenee entisestään vuodenvaihteessa, kun Vitor Roque siirtyy Barcelonan riveihin.
Ferran, 23, on ollut tällä kaudella varsin tehokas. 880 peliminuuttiin on syntynyt viisi maalia ja kaksi maalisyöttöä.
Barcelona hankki Ferranin Manchester Citystä 55 miljoonalla eurolla tammikuussa 2021.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto