Pedro: ”Pelaajat pelkäävät uransa loppuvan, kun poistut Barcelonasta”
Pedro pelasi Barcelonan edustusjoukkueessa 321 virallista ottelua vuosina 2008-15.
Laitahyökkääjä iski Barcelonassa 99 maalia ja juhli muun muassa viidesti La Ligan mestaruutta. Pedro oli myös kolmesti voittamassa Mestarien liigaa Barcelonan paidassa.
Pep Guardiolan aikakaudella Barcelonan ja Espanjan A-maajoukkueen luottopelaajaksi noussut Pedro jätti katalonialaisseuran kesällä 2015. Pedro pelasi Chelseassa viiden vuoden ajan ennen siirtoaan AS Romaan syksyllä 2020. AS Romasta matka jatkui vuotta myöhemmin Lazioon.
Barcelonan sisäpiiritoimittaja Gerard Romero haastatteli Pedroa Jijantes-kanavallaan.
– Monet pelaajat pelkäävät, että heidän uransa kuin loppuu samalla, kun poistut Barcelonasta. Minä taas ajattelen päinvastoin. Minusta on todella hienoa siirtyä muihin maihin ja sarjoihin, ja samalla sopeutua erilaiseen jalkapalloon, Pedro vakuutti.
Pedro haluaisi palata Barcelonaan.
– Olisi uskomatonta palata Barcelonaan. Rakastan Barcelonaa. Se olisi kuin kirsikka kakun päälle urallani.
Pedron, 36, nykyinen sopimus Lazion kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen. Pedro on jäänyt syyskaudella pienelle vastuulle Maurizio Sarrin alaisuudessa.
LUE MYÖS: Konkari haluaisi palata Barcelonaan ja lopettaa uransa ex-seurassaan: ”Olisi uskomatonta”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi