Saksalaislegenda kertoi miksi Jude Bellingham pelaa paremmin Real Madridissa kuin Dortmundissa: ”Maalimäärä yllätti minut”

Jude Bellingham siirtyi kesällä Borussia Dortmundista Real Madridiin noin sadalla miljoonalla eurolla.
Bellingham, 20, on pelannut loistavan syyskauden Real Madridissa. Monipuolisuudestaan tunnettu keskikenttäpelaaja on iskenyt 14 otteluun 13 maalia ja antanut lisäksi kolme maalisyöttöä.
Vain harva osasi odottaa yhtä maalirikasta syyskautta. Bellingham on enää yhden maalin päässä viime kauden maalisaldostaan, vaikka pelattuja otteluita on noin 30 vähemmän.
Saksalaislegenda Lothar Matthäus ei osannut odottaa Bellinghamilta näin tehokasta kautta. Matthäusin mukaan osasyy maalirikkaaseen kauteen on myös paremmat joukkuetoverit.
– Hän pelaa eri tavalla Real Madridissa. Dortmundissa hän oli koko joukkueen johtaja ja joutui niin nuorena kantamaan paljon paineita niskassaan. Muut joukkueet ajattelivat Dortmundin heikentyvän valtavasti Bellinghamin lähtiessä. Real Madridilla on sen sijaan 7-8 Bellinghamin tasoista pelaajaa, vaikka he ovatkin vahvuuksiltaan erilaisia yksilöitä.
– Bellinghamille on helpompaa pelata Real Madridissa kuin Dortmundissa, sillä hänen nykyiset joukkuetoverinsa ovat parempia. Olen yllättynyt Bellinghamin maalimäärästä, Matthäus totesi Daily Mailille.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa