Guti kertoi suosikkinsa Real Madridin uudeksi valmentajaksi: ”Mourinho ei sovi”
Real Madridin pelaajalegenda Guti sanoo, että hän valitsisi joukkueen uudeksi päävalmentajaksi jälleen Zinédine Zidanen.
Gutin, 47, kanssa pelannut Zidane, 51, luotsasi Madridia jo vuosina 2016-2018 ja 2019-2021. Hän johdatti Los Blancosin kahteen La Ligan mestaruuteen ja kolmesti Mestarien liigan voittajaksi, mutta hän on ollut sittemmin vailla töitä.
Zidane on sanonut, että maailmassa ei ole montaa seuraa, johon hän voi mennä. Ranskalaisikoni on painottanut, että hän haluaa osaksi voittavaa projektia. Zidanea on viety huhuissa muun muassa Valioliigan suurseuroihin, mutta hän on sanonut, ettei puhu parasta englantia.
Vaihtoehtoina on pidetty Marseillea, PSG:tä, Juventusta, paluuta Real Madridiin.
Madridin nykyisen päävalmentajan Carlo Ancelottin sopimus päättyy ensi kesänä, ja hänet on yhdistetty vahvasti Brasilian maajoukkueeseen. Italialaisluotsin korvaajaksi on huhuttu esimerkiksi seuran ex-pelaajaa, Bayer Leverkusenin Xabi Alonsoa sekä AS Roman José Mourinhoa, joka valmensi Madridia viime vuosikymmenen alussa.
Gutin mielestä Mourinho olisi väärä valinta.
– Mourinhon ollessa valmentajana oli aikoja, jolloin Real Madridia oli tylsää katsella, se on totuus. Mourinho ei sovi Real Madridin valmentajaksi, sanoi Guti Athleticin mukaan.
– Miksi Zidane ei saisi kolmatta kertaa Real Madridissa? On valmentajia, jotka sopivat seuraan ihanteellisesti ja voivat palata monta kertaa, jos haluavat.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
