Barcelona-legenda Dani Alvesille vaaditaan yhdeksän vuoden vankeusrangaistusta

Syyttäjät vaativat yhdeksän vuoden vankeusrangaistusta Barcelona-legenda Dani Alvesille, kertoo Sky Sports.
Alvesin, 40, on määrä joutua oikeuteen, koska häntä syytetään seksuaalisesta väkivallasta Barcelonassa sijaitsevassa yökerhossa viime vuoden joulukuussa.
Brassikonkari on ollut tutkintavankeudessa tammikuusta lähtien, jolloin hänet pidätettiin viranomaisten alustavan tutkinnan jälkeen. Kaikki Alvesin takuupyynnöt on hylätty, koska oikeus on katsonut, että hän saattaisi paeta.
Tutkintatuomari nosti syytteen Alvesia vastaan elokuussa, ja oikeus totesi tässä kuussa, että todisteet riittävät oikeudenkäynnin aloittamiseen. Kuulemispäivää ei ole vielä vahvistettu.
Entinen Barcelona-puolustaja on kiistänyt kaikki väärinkäytökset ja väittää harrastaneensa naisen kanssa seksiä yhteisymmärryksessä.
Vankeusrangaistuksen lisäksi syyttäjät haluavat Alvesin maksavan uhrille 150 000 euron vahingonkorvaukset ja kiellon ottamasta yhteyttä uhriin 10 vuoden ajan. Lisäksi he haluavat, että Alvesia valvotaan kymmenen vuoden ajan sen jälkeen, kun hän on suorittanut vankeusrangaistuksensa.
Alves edusti Espanjassa Sevillaa vuosina 2003-2008, kunnes siirtyi kahdeksaksi vuodeksi Barcelonaan, jonne hän palasi kaudella 2021-22. Brasilian A-maajoukkueessa hän on esiintynyt 126 kertaa.
Barcelona-legendan viimeisin seura, meksikolainen Pumas, purki hänen sopimuksensa samana päivänä, kun hänet pidätettiin.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- Päätös tehty – Barcelona pelaa kotiottelunsa vain 6000 katsojaa vetävällä stadionilla
- Barcelona ei anna Valencian kannattajille pääsylippuja – Valencia teki omat johtopäätöksensä
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio