Atlético-legendan sopimus päättymässä – kertoi suunnitelmansa

Atlético-kapteeni Koken nykyinen sopimus kasvattajaseuransa kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.
Viikonloppuna 600. ottelunsa Atléticon edustusjoukkueessa pelaava seuralegenda käväisi Marcan haastattelussa ja puhui muun muassa tulevaisuudestaan. Atléticon kaikkien aikojen otteluennätystä hallussaan pitävä keskikenttäpelaaja haluaisi pelata tulevaisuudessakin kasvattajaseurassaan.
– Kaikki tietävät ideani. Olen ollut tässä seurassa kuusivuotiaasta lähtien ja haluan jatkaa Atléticossa. Tiedän seuran taloudellisen tilanteen ja olen ollut aina ensimmäisenä auttamassa, kun tarve vaatii.
– Katsotaan, mitä tapahtuu. Haluan jatkaa ja olen sanonut sen aina, mutta kyse ei ole vain minusta. En halua olla missään vaiheessa riippakivi seuralle. Haluan olla tärkeä pelaaja, saada tulevaisuudessakin peliaikaa ja nauttia siitä, mitä teen. Pelaan hyvällä tasolla.
Tammikuussa 32 vuotta täyttävä Koke on pelannut valtaosan ammattilaisurastaan Diego Simeonen alaisuudessa. Simeone saapui Atléticon peräsimeen joulukuussa 2011. Simeone allekirjoitti hiljattain Atléticon kanssa kesään 2027 ulottuvan jatkosopimuksen.
– Sen lisäksi, että hän on valmentajani, niin hän on minulle myös kuin isä. Simeone on aina tukenut minua vaikeina hetkinä ja luottanut minuun heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Minä olen kiittänyt häntä antamalla kaiken kentällä. Minulle Simeone on fundamentaalinen osa Atléticoa.
Koke neuvotteli Málagan kanssa lainasopimuksesta, kun Atlético palkkasi Simeonen päävalmentajakseen. Simeone esti oman kasvatin aikeet ja lupasi hänelle suuren roolin Atléticossa. Marca tiedusteli, onko Koke kiittänyt Simeonea siitä, ettei luotsi päästänyt pelaajaa lähtemään lainalle.
– Totta puhuen en ole koskaan suoraa kiittänyt häntä, mutta mielestäni olen tehnyt sen kentällä. Olen vakuuttunut siitä, että Simeone on ylpeä siitä, miten se poika, johon hän luotti heti alusta saakka on tehnyt vuosien ajan näin paljon töitä, uhrauksia ja ollut valmis kuolemaan hänen ja joukkueen puolesta. Mielestäni se on oikea tapa osoittaa kiitollisuutta.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Granadan komeetta on siirtymässä Bayern Müncheniin
- Atlético Madridin kannattajilta painava viesti João Félixille
- Barcelona vahvisti: Marc-André ter Stegen joutuu leikkaukseen
- Donny van de Beek on tarjonnut itseään Barcelonalle – oli siirtyä La Ligaan jo kesällä
- Barcelonan Marc-André ter Stegen saattaa joutua leikkauspöydälle
- Real Madridin loukkaantuneiden lista kasvaa Dani Carvajalilla
- Wesley Sneijder: Lionel Messin ei olisi pitänyt voittaa Ballon d’Oria 2010 – ”Epäreilua”
- João Félix ratkaisi Barcelonalle voiton Atléticosta – näin portugalilaistaituri kommentoi
- Barcelona-tähti ratkaisi voiton entistä seuraansa vastaan La Ligan huippuottelussa
- Atlético pelaa maalirikkainta kauttaan Diego Simeonen alaisuudessa
- Barcelona vahvisti: Marc-André ter Stegen joutuu leikkaukseen
- Donny van de Beek on tarjonnut itseään Barcelonalle – oli siirtyä La Ligaan jo kesällä
- Wesley Sneijder: Lionel Messin ei olisi pitänyt voittaa Ballon d’Oria 2010 – ”Epäreilua”
- João Félix ratkaisi Barcelonalle voiton Atléticosta – näin portugalilaistaituri kommentoi
- Barcelonan Marc-André ter Stegen saattaa joutua leikkauspöydälle
- Kuin mestarin elkein! Piskuinen Girona jatkoi hurjaa alkukauttaan loppuhetkien voittomaalilla
- Barcelonan puolustaja ei pidä uudesta pelipaikastaan
- Ota tai jätä – Real Madrid tekemässä viimeisen tarjouksensa Kylian Mbappélle
- Real Madridin loukkaantuneiden lista kasvaa Dani Carvajalilla
- Espanja joutui kuolemanlohkoon EM-kisoissa