Federico Valverde kertoi testijaksostaan Arsenalissa – joutui oppimaan jalkapallon ruman puolen jo nuorena

Real Madridin keskikenttäpelaaja Federico Valverde sanoo, että hän ei viihtynyt testijaksollaan Arsenalissa vuonna 2016.
Valverde, 25, kävi Arsenalissa testillä teini-ikäisenä edustaessaan Peñarolia kotimaassaan.
Uruguayn maajoukkuepelaaja kertoi, että hän ei varsinaisesti halunnut ikinä siirtyä Englantiin, vaikka olisi voinut tienata siellä jo nuorena huomattavan paljon. Valverden mukaan ihmiset hänen ympärillään halusivat osansa suurista summista, ja hän koki velvollisuudekseen antaa Arsenalille mahdollisuuden.
– Jos laittaa nimeni Googleen, löytää tarinoita siitä, kuinka lähes siirryin Arsenaliin, kun olin 16. Se on ehkä puoliksi totta, kertoi Valverde Players’ Tribunelle.
– Minulla ei ole mitään Arsenalia vastaan, mutta ikinä halunnut mennä Englantiin. Niihin aikoihin jalkapallon bisnepuoli astui kuvaan.
– Tietyt ihmiset sanoivat minulle: ”Kuka ei haluaisi pelata Arsenalissa? Haluatko jäädä Uruguayhin? Hullua!”. Todellisuudessa he tarkoittivat: ”Me kaikki voimme tienata paljon, jos menet sinne”.
Valverde sanoi, että hän koki olleensa perheensä kanssa ”haaskalintujen panttivanki”.
– Jalkapallo on pakoreitti parempaan elämään, etenkin meillä Etelä-Amerikassa, ja haaskalinnut tietävät sen. He painostavat sinua ”mukavalla” tavalla. ”Jos menet Arsenaliin, saat mukavan sängyn ja suihkun, joka pysyy lämpimänä 30-40 minuuttia. Kuka ei haluaisi sellaista elämää?”
– Minut lähetettiin Lontooseen viikon testijaksolle, enkä yksinkertaisesti viihtynyt siellä. Jos ajattelee vain materialistisia asioita, se kuulostaa mahtavalta. Mutta me emme ole robotteja.
– Todellisuus oli se, että perheeni ei olisi voinut tulla Lontooseen kanssani. Minun olisi pitänyt asua yksin vieraskielisessä maassa 16-vuotiaana. Jokaista lasta kohden, joka onnistuu muuttamaan ulkomaille, ei näe niitä sataa, jotka epäonnistuvat.
Valverden siirto Arsenaliin jäi toteutumatta, mutta hän siirtyi samana vuonna Real Madridiin, jonka edustusjoukkueessa hän on sittemmin voittanut kaiken mahdollisuuden.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Athletic: Real Madrid tarjoaa pian uutta sopimusta Carlo Ancelottille – on kartoittanut kaiken varalta myös korvaajaehdokkaita
- Memphis Depayn vuosi mennyt täysin penkin alle: ”Ollut mahdotonta tuntea itseään jalkapalloilijaksi”
- Rafael van der Vaart paljasti: Real Madridin joukkue oli takavuosina juhlimassa ennen Clásico-tappiota: ”Siksi hävisimme sen ottelun”
- Real Madrid lohkovoittoon Mestarien liigassa
- Vajaamiehinen Sevilla romahti kahden maalin johtoasemasta – yksi tilanne muutti koko pelin kulun
- Barcelona-pomolta kritiikkiä tuomareille ja medialle: ”Jos tämä olisi tapahtunut Real Madridille…”
- Relevo: Real Madridin pelaajat kummastelivat Carlo Ancelottin kommentteja maalivahdista
- Diego Simeonen poika haastaa Real Madridin Bernabéulla – ei odota lämmintä vastaanottoa
- Catalunya Ràdio: Barcelonan seurajohto pettyi Xavin päätöksiin – kyseenalaisti kokoonpanovalintoja
- Marca: Atléticon kapteeni Koke pettyi pahasti saamaansa jatkosopimustarjoukseen
- Barcelona-pomolta kritiikkiä tuomareille ja medialle: ”Jos tämä olisi tapahtunut Real Madridille…”
- Relevo: Real Madridin pelaajat kummastelivat Carlo Ancelottin kommentteja maalivahdista
- Catalunya Ràdio: Barcelonan seurajohto pettyi Xavin päätöksiin – kyseenalaisti kokoonpanovalintoja
- Vajaamiehinen Sevilla romahti kahden maalin johtoasemasta – yksi tilanne muutti koko pelin kulun
- Real Madrid lohkovoittoon Mestarien liigassa
- Diego Simeone liittyy erittäin harvalukuiseen kerhoon
- Diego Simeonen poika haastaa Real Madridin Bernabéulla – ei odota lämmintä vastaanottoa
- Espanjan päävalmentaja ei suostu ottamaan vastuuta Gavin polvivammasta: ”Barcelona ei pyytänyt!”
- Tähtilaituri ratkaisi Barcelonalle tärkeän voiton Mestarien liigassa – lohkossa tiukka tilanne
- Marca: Atléticon kapteeni Koke pettyi pahasti saamaansa jatkosopimustarjoukseen