João Félixin maaliton putki Barcelonassa kasvaa kasvamistaan – näin kommentoi Diego Simeone

João Félix siirtyi elo-syyskuun vaihteessa Atléticosta lainalle Barcelonaan.
Félix ei kuulunut Atlético-luotsi Diego Simeonen suunnitelmiin, eikä pelannut valmentajan alaisuudessa minuuttiakaan harjoituskaudella tai kauden ensimmäisissä otteluissa.
Félix aloitti Barcelona-lainansa hienosti iskettyään ensimmäiseen kolmeen otteluun yhtä monta maalia, mutta sittemmin Félix on pelannut jo 11 peräkkäistä ottelua ilman maalia. Félixin peliesitykset ovat jättäneet toivomisen varaan ja pelaaja on vaeltanut varjojen mailla viimeisen kuukauden, vaikka on päässyt jatkuvasti avauskokoonpanoon Xavin alaisuudessa.
El Larguero haastatteli maanantai-iltana Simeonea, joka kertoi mielipiteensä Félixistä.
– On selvää, ettei Atléticon kannattajat pitäneet Félixin tietyistä eleistä. Kun et ymmärrä omaperäisyyttämme, on sinun vaikea olla siinä ympäristössä. Se on sama asia, kun tulisin Argentiinasta Espanjaan ja haluaisin elää edelleen samalla tavalla kuin Argentiinassa.
– Kaikki hyvät asiat, joita Félixille tapahtuu Barcelonassa on positiivista myös meidän kannalta. Olen onnellinen siitä, miten paljon hän saa peliaikaa. Jos hän jää Barcelonaan, saamme hyvin merkittävän siirtosumman ja jos hän palaa Atléticoon, toivottavasti hän kykenee pelaamaan paremmin.
Simeonen mukaan Félix ei vain onnistunut Atléticossa niin hyvin kuin olisi halunnut.
– Olisi epäreilua puhua Félixin asenteesta. Uskon, ettei hän kyennyt antamaan itsestään kaikkea sitä, mitä olisi halunnut. Mielestäni kyse ei ole pelitavasta. Hän ei vain kyennyt siihen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään