Entinen valmentaja selittää, miksi Real Sociedadin nuori tähtipelaaja pääsi karkaamaan Barcelonalta
Kun Barcelona kohtaa tänään lauantaina Real Sociedadin vieraskentällä, se joutuu myös pohtimaan, miten pitää japanilainen Takefusa Kubo poissa pahanteosta. Kubo harjoitteli ja pelasi Barcelonan akatemiajoukkueissa vuodet 2011–15.
Kubo, 22, joka pelaa normaalisti joukkueensa oikealla laidalla, on viimeistellyt kuluvalla kaudella viisi liigamaalia La Realille. Barcelonassa ainoastaan Robert Lewandowski on yltänyt samaan.
Kubo pelaa läpimurtokauttaan, minkä voi päätellä siitäkin, että hänet valittiin syyskuussa kuukauden pelaajaksi.
Vuodesta 2019 vuoteen 2022 Kubo edusti Real Madridia mutta ei pelannut yhtään ottelua seurassa. Sen sijaan hän siirtyi lainapestistä toiseen. Kukkaan hän pääsi puhkeamaan vasta karistettuaan Madridin pölyt jaloistaan.

Kubon urakäyrä olisi voinut olla hyvin toisenlainen, jos hän olisi jäänyt Barcelonaan. Hän liittyi Barçan kuuluun nuorisosysteemiin kymmenvuotiaana testijakson kautta, mutta palasi kotimaahansa neljä vuotta myöhemmin FIFA:n ei-EU-pelaajia koskevien rajoitusten takia.
Kubon entinen valmentaja Joan Vila seurasi läheltä pelaajan kehitystä Kataloniassa. Vilan mielestä Barcelona teki virheen, kun se ei pitänyt tiukemmin Kubosta kiinni.
– FIFA:n säädösten myötä meidän täytyi odottaa, kunnes hän täyttäisi 18. Sitten olisimme voineet kutsua hänet takaisin. Mutta tiedän, että häneen ei otettu yhteyttä tosimielellä, Vila kuvaili Diario AS:lle lauantain ottelun alla.
– Kun [Kubo] oli 18, Barcelona soitti hänelle. Mutta eivät he osoittaneet todellista kiinnostusta. Lopulta hän liittyi Real Madridiin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus