Espanja otti revanssin Skotlannista EM-karsinnoissa
Espanja voitti torstaina Skotlannin kotikentällään 2-0 EM-karsinnoissa.
Avausjakso oli täysin Espanjan hallinnassa, mutta Mikel Merinon tolppalaukausta lähemmäksi kotijoukkue ei päässyt maalintekoa.
Álvaro Morata heilutti kertaalleen verkkoa ensimmäisellä puoliajalla, mutta paitsioliputus pelasti vieraat. Skotlanti ei luonut ennen taukoa yhtään maalintekoyritystä.
Toisella jaksolla Skotlannin Scott McTominay laukoi pallon vapaapotkusta maaliin, mutta osuma hylättiin videotarkistuksen jälkeen, koska Jack Hendryn katsottiin vaikuttaneen paitsioasemassa peliin, kun hän häiritsi Espanjan maalivahtia Unai Simónia.
Espanja siirtyi lopulta johtoon 74. minuutilla, kun Morata puski Jesus Navasin keskityksen taidokkaasti sisään.
Kotijoukkue tuplasi johtonsa reilut kymmenen minuuttia myöhemmin tuurin avittamana. Skotlannin Aaron Hickey liukastui syvällä omalla puoliskollaan pallon kanssa, Joselu nappasi pelivälineen ja syötti sen maalin edustalle Oihan Sancetille, joka liukui kuulan sisään.
Skotlanti jatkaa tappiosta huolimatta karsintalohkon kärkisijalla, kolme pistettä edellä Espanjaa, joka on pelannut ottelun vähemmän. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi maaliskuussa Skotlannin 2-0-voittoon.
EM-karsintojen lohko A
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | 8 | 7 | 0 | 1 | 25-5 | 21 | |
| 2 | 8 | 5 | 2 | 1 | 17-8 | 17 | |
| 3 | 8 | 3 | 2 | 3 | 14-12 | 11 | |
| 4 | 8 | 2 | 2 | 4 | 12-18 | 8 | |
| 5 | 8 | 0 | 0 | 8 | 3-28 | 0 |
Jatkoon Playoffs
- Real Madridiin yhdistetty superlupaus: ”Unelmani on voittaa Ballon d’Or”
- Rodri kuukaudeksi sivuun pelikentiltä – näin Hansi Flick kommentoi
- Katse tulevaisuuteen: Rafael Nadalista Real Madridin puheenjohtaja?
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde