Atlético-ikonin sopimus loppumassa – otti kantaa tulevaisuuteensa

Koken alkukausi on ollut rikkonainen.
Atléticon kapteeni sai lihasvamman kauden avausottelun ensiminuuteilla. Lihasvamma piti Koken sivussa pelikentiltä reilun viiden viikon ajan. Palattuaan pelikuntoon Koke on napannut tutun paikan Atléticon avauskokoonpanossa.
Koken nykyinen sopimus Atléticon kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen. Atlético ei ole toistaiseksi tehnyt jatkosopimustarjousta kapteenilleen. Madridilaismedian mukaan Atlético valmistelee parhaillaan uutta sopimustarjousta Kokelle, joka sisältäisi varsin merkittävän palkanpudotuksen.
Koke on noin kymmenen miljoonan euron nettovuosituloillaan yksi Atléticon parhaiten palkatuista pelaajista. Vain Jan Oblak tienaa enemmän.
Viime aikoina madridilaismediassa on mainittu Koken herättäneen kiinnostusta Saudi-Arabiassa. Koke haluaa kuitenkin jäädä Atléticoon.
– Nautin tällä hetkellä viimeisestä kaudestani Atléticossa. Olen rauhallinen asian suhteen. Olen todella onnellinen Atléticossa ja ideani on aina ollut lopettaa urani täällä. Olen varma, ettei sen suhteen ole minkäänlaista ongelmaa, Koke viittasi jatkosopimukseen.
Koke, 31, on Atléticon oma kasvatti ja on pelannut koko uransa kasvattajaseurassaan. Kaksinkertainen La Ligan mestari pitää 591 ottelullaan hallussa Atléticon kaikkien aikojen otteluennätystä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- La Liga -kauden alku saattaa siirtyä myöhempään ajankohtaan – riippuu Real Madridista ja Atléticosta