Jude Bellingham loisti taas – näin Carlo Ancelotti ylisti suojattiaan

Real Madridin päävalmentaja Carlo Ancelotti sanoo, että hän on yhä yllättynyt siitä, kuinka hyvin keskikenttäpelaaja Jude Bellingham on sopeutunut seuraan lyhyessä ajassa.
Bellingham, 20, siirtyi Madridiin kesällä Borussia Dortmundista yli sadan miljoonan euron kaupassa, ja hän on ollut heittämällä joukkueen valovoimaisin pelaaja alkukaudesta.
Englannin maajoukkueen nuori tähti on ehtinyt pelata Los Blancosissa yhdeksän ottelua tehden niissä yhteensä kahdeksan maalia ja syöttäen kolme.
Bellingham oli tiistaina jälleen pelin päähahmo, kun Real Madrid voitti Napolin vieraissa 3-2 Mestarien liigassa. Hän tarjoili syötön Madridin avausmaaliin ja vastasi itse toisesta osumasta, jossa hän kuljetti tiensä koko puolustuksen läpi ennen viimeistelyään.
– Se yllättää minut, että hän on 20-vuotias. Hänen luonteensa ja persoonallisuutensa perusteella hän vaikuttaa 30-vuotiaalta, sanoi Ancelotti Athleticin mukaan.
– Hän on aina keskittynyt peliin ja tietää, mitä hänen on tehtävä, ja se on harvinaista 20-vuotiaalle pelaajalle. Lisäksi hänellä on paljon laatua, paljon voimaa ja taitoa… Tietysti hän on yllättänyt. Hän on yllättänyt hieman kaikki.
Real Madrid on kahden voitokkaan pelin jälkeen Mestarien liigan lohkossaan kärkipaikalla. Seuraavassa lohkopelissään se vierailee Bragan luona Portugalissa 24. lokakuuta.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Tähtilaituri ratkaisi Barcelonalle tärkeän voiton Mestarien liigassa – lohkossa tiukka tilanne
- Diego Simeone liittyy erittäin harvalukuiseen kerhoon
- Bayern München tarkkailee Ronald Araújoa – Barcelonalta tyly vastaus
- Dani Carvajalilta iso luottamuslause Carlo Ancelottille
- Luka Modrićin loukkaantumisesta lisätietoa – ei pelaa Napolia vastaan
- Espanjan päävalmentaja ei suostu ottamaan vastuuta Gavin polvivammasta: ”Barcelona ei pyytänyt!”
- Kriisi uhkaa – Sevillassa saatetaan nähdä tuplapotkut
- Barcelona-pomo kommentoi Xavin asemaa
- Xavilta tiukka viesti Barcelonan pelaajille: ”Se alkaa huomenna”
- Granada pestasi uuden valmentajan – debyytissä odottaa maailmanluokan haaste
- Xavilta tiukka viesti Barcelonan pelaajille: ”Se alkaa huomenna”
- Jude Bellingham rikkoi Cristiano Ronaldon ennätyksen
- Carlo Ancelottilta huolestuttava päivitys Jude Bellinghamin vammasta
- Barcelonan kulisseissa kuhisee: Xavin ja Decon välit kiristyneet – erimielisyydet kasaantuvat
- Kriisi uhkaa – Sevillassa saatetaan nähdä tuplapotkut
- Barcelona-pomo kommentoi Xavin asemaa
- Sergio Ramos kohensi ennätyksellistä ulosajojen sarjaansa – tasaluku yhtä vailla
- Espanjan päävalmentaja ei suostu ottamaan vastuuta Gavin polvivammasta: ”Barcelona ei pyytänyt!”
- Atlético yllätti Koken tarjouksellaan – kapteeni pettyi
- Granada pestasi uuden valmentajan – debyytissä odottaa maailmanluokan haaste