Real Madridin topparit käymässä vähiin – David Alaban vammasta odotetaan lisätietoa

Real Madridin topparin Antonio Rüdigerin odotetaan olevan pelikunnossa lauantain kärkiotteluun Gironaa vastaan, kertoo Athletic.
Rüdiger, 30, on pelannut tällä kaudella Madridin jokaisessa ottelussa, mutta päävalmentaja Carlo Ancelotti sanoi edellisen pelin jälkeen, että saksalaistoppari kärsii pienestä ”kolhusta”. Ancelotti ennusti kuitenkin, että Rüdiger pystynee pelaamaan lauantaina, ja siltä myös tällä hetkellä näyttää.
Italialaisvalmentaja arvioi samassa yhteydessä, että Rüdigerin toppariparina pelannutta David Alabaa ei nähdä viikonloppuna tositoimissa.
Alaba, 31, loukkasi keskiviikkona nivusensa Las Palmasia vastaan ja joutui jättämään pelin kesken. Athleticin mukaan hän käy perjantaina magneettikuvauksessa.
Näillä näkymin Rüdiger ja Nacho ovat Madridin ainoat pelikuntoiset topparit lauantaina. Éder Militão on polvivamman takia sivussa pitkälle ensi vuoteen saakka.
Athleticin mukaan myös keskikenttäpelaaja Brahim Díaz on käytettävissä lauantaina, vaikka häneltä meni viime viikonloppuna olkapää sijoiltaan derbyssä Atlético Madridia vastaan. Díaz, 24, sai pistoksia olkapäähänsä, jotta hän pystyi pelaamaan Las Palmasia vastaan, ja Madrid toiminee samoin ennen Girona-peliä.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Tähtilaituri ratkaisi Barcelonalle tärkeän voiton Mestarien liigassa – lohkossa tiukka tilanne
- Diego Simeone liittyy erittäin harvalukuiseen kerhoon
- Bayern München tarkkailee Ronald Araújoa – Barcelonalta tyly vastaus
- Dani Carvajalilta iso luottamuslause Carlo Ancelottille
- Luka Modrićin loukkaantumisesta lisätietoa – ei pelaa Napolia vastaan
- Espanjan päävalmentaja ei suostu ottamaan vastuuta Gavin polvivammasta: ”Barcelona ei pyytänyt!”
- Kriisi uhkaa – Sevillassa saatetaan nähdä tuplapotkut
- Barcelona-pomo kommentoi Xavin asemaa
- Xavilta tiukka viesti Barcelonan pelaajille: ”Se alkaa huomenna”
- Granada pestasi uuden valmentajan – debyytissä odottaa maailmanluokan haaste
- Xavilta tiukka viesti Barcelonan pelaajille: ”Se alkaa huomenna”
- Jude Bellingham rikkoi Cristiano Ronaldon ennätyksen
- Carlo Ancelottilta huolestuttava päivitys Jude Bellinghamin vammasta
- Barcelonan kulisseissa kuhisee: Xavin ja Decon välit kiristyneet – erimielisyydet kasaantuvat
- Kriisi uhkaa – Sevillassa saatetaan nähdä tuplapotkut
- Barcelona-pomo kommentoi Xavin asemaa
- Sergio Ramos kohensi ennätyksellistä ulosajojen sarjaansa – tasaluku yhtä vailla
- Espanjan päävalmentaja ei suostu ottamaan vastuuta Gavin polvivammasta: ”Barcelona ei pyytänyt!”
- Atlético yllätti Koken tarjouksellaan – kapteeni pettyi
- Granada pestasi uuden valmentajan – debyytissä odottaa maailmanluokan haaste