Robert Lewandowskin suunnitelmat muuttuneet – ei enää haaveile MLS-siirrosta

Robert Lewandowski on edustanut Barcelonaa reilun vuoden ajan.
Lewandowski voitti viime kaudella Barcelonan kanssa La Ligan mestaruuden ja lisäksi nappasi itselleen sarjan maalikuninkuuden 23 täysosumallaan.
Puolalaiskärki on tehnyt alkukaudella neljässä sarjaottelussa yhteensä kaksi maalia. Lewandowski on saanut kritiikkiä peliesityksistään.
SportBild haastatteli Lewandowskia, joka kertoi, ettei edes ajattele Saudi-Arabiasta saamiaan tarjouksia. Espanjalaismedian mukaan Lewandowski hylkäsi kesän siirtoikkunan loppuhetkillä rahakkaan sauditarjouksen.
– En edes ajattele sitä nyt. Olen todella onnellinen Barcelonassa, joukkueessa ja perheeni kanssa tässä kaupungissa. Ihmisenä olen onnellinen täällä. Ennen aikaani Barcelonassa olin hieman kuin kone, mutta täällä minusta on tullut inhimillisempi.
Lewandowski kertoi aiemmin suunnitelleensa siirtoa MLS:ään huippu-uransa jälkeen, mutta on sittemmin vaihtanut mielipidettään.
– Minulla on edelleen kaksi vuotta sopimusta jäljellä ja optio kolmannesta. Ennen koronaviruspandemiaa minulla oli idea MLS:ssä pelaamisesta, mutta jollain tavalla se on sittemmin muuttunut. Minun on vaikea kuvitella lähteväni sinne Barcelona-urani jälkeen.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- Barcelona ei anna Valencian kannattajille pääsylippuja – Valencia teki omat johtopäätöksensä
- Päätös tehty – Barcelona pelaa kotiottelunsa vain 6000 katsojaa vetävällä stadionilla