MD: Barcelonan ja Manchester Cityn välit tulehtuneet
Barcelona lainasi hiljattain João Cancelon Manchester Citystä.
Cancelon laina on alkaneen kauden mittainen, eikä siinä ole mukana osto-optiota. Cancelo tiettävästi pudotti palkkaansa päästäkseen Barcelonaan.
Mundo Deportivon saamien tietojen mukaan Barcelona on Cancelon lainasta huolimatta hyvin pettynyt Manchester Cityn käytökseen.
Barcelona halusi lainata Cancelon jo tammikuussa. Barcelona ei tuolloin voinut kohdata Manchester Cityä Mestarien liigan pudotuspeleissä jäätyään lohkossaan kolmanneksi. Manchester City ei silti suostunut lainaamaan Canceloa Barcelonalle, vaikka pelaaja halusi itse siirtyä Kataloniaan. Manchester City sen sijaan lainasi laitapuolustajan Bayern Müncheniin.
Cancelo päätyi lopulta alkaneeksi kaudeksi lainalle, mutta lehden mukaan se toteutui vain siitä syystä, että agentti Jorge Mendes toimi siirron välikätenä, eikä Cancelo suostunut siirtymään muualle kuin Barcelonaan.
Tänä kesänä Barcelona halusi hankkia Bernardo Silvan Manchester Citystä, mutta katalonialaisseura kokee, ettei Manchester City ottanut sen hankkimisyrityksiä edes tosissaan ja aliarvioi Barcelonan taloudellisen tilanteen.
Lisäksi Barcelona ei liiemmin pitänyt siitä, miten Manchester City yritti kesän aikana hankkia Alejandro Balden, Lamine Yamalin ja Pau Cubarsín kaltaisia nuorukaisia Barcelonasta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja

- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku