Ronald Araújo kärsii lihasvammasta.

Araújo sai lihasvamman vasempaan jalkaansa. AS:n saamien tietojen mukaan Araújo on ainakin kuukauden päivät sivussa pelikentiltä. Araújo on sivussa vähintään kolmesta sarjaottelusta.

Xavi peluutti Araújoa oikeana laitapuolustajana viime viikonlopun sarja-avauksessa Getafen vieraana. Araújo tunnetaan topparina, mutta joukkueessa ei ole oikeita laitapuolustajia, joten uruguaylaispuolustaja joutui pelaamaan kyseisellä pelipaikalla.

Xavi joutunee peluuttamaan Jules Koundéa jälleen laitapuolustajana, vaikka Koundé on tehnyt selväksi sen, ettei hän saa itsestään parasta irti laitapuolustajan pelipaikalla. Koundé on koulutukseltaan toppari ja haluaa jatkaa sillä pelipaikalla. Xavi peluutti Koundéa viime kaudella pitkälti laitapuolustajana.

Barcelonan sarjakausi jatkuu sunnuntai-iltana, kun se isännöi Cádizia ensimmäisessä kotiottelussaan.