AS: Espanjan A-maajoukkueen ykkösmaalivahti hylkäsi tarjouksen Saudi-Arabiasta
Athleticin ja Espanjan A-maajoukkueen ykkösvahti Unai Simón on saanut rahakkaan tarjouksen Saudi-Arabiasta.
AS:n mukaan Athletic asetti maalivahdilleen noin 45-50 miljoonan euron hintalapun. Simón on kieltäytynyt siirrosta saudiarabialaisseura Al-Hilaliin.
Athletic olisi ollut valmis myymään maalivahtinsa, jos se olisi saanut hänestä hyvän tarjouksen.
AS:n mukaan Athletic luottaa Julen Agirrezabalaan ja uskoo, että 22-vuotias maalivahti kykenee syrjäyttämään Simónin ykkösvahdin paikalta lähitulevaisuudessa. Agirrezabala pelasi viime kaudella kahdeksan ottelua La Ligassa.
Lehti kertoo myös Tottenhamin olleen aiemmin kesällä Simónin kintereillä. Tottenham oli kuitenkin valmis tarjoamaan vain 20 miljoonaa euroa maalivahdista, eikä Athletic halunnut edes aloittaa siirtoneuvotteluja lontoolaisseuran kanssa.
Simón, 26, on pelannut koko uransa kasvattajaseurassaan Athleticissa. Simón on pelannut 33 A-maaottelua Espanjan paidassa. Baskivahti on toiminut Espanjan ykkösmaalivahtina niin EM- kuin MM-lopputurnauksessakin.
LUE MYÖS:
- Eric García jättää maajoukkueleirin – tässä korvaaja
- Lamine Yamal kommentoi Ballon d’Oria – uskoo olleensa oikeutettu voittaja jo pidemmän aikaa
- AS: Barcelona ja Real Madrid saman superlupauksen perässä
- Tältäkö näyttää keskinkertaisuuden huippu? Getafessa tilastokummajainen
- Lehti: Barcelona kiinnostunut Chelsean teinitähdestä
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa

- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Tältäkö näyttää keskinkertaisuuden huippu? Getafessa tilastokummajainen
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin