Xavi avoimena Barcelonan tilanteesta siirtomarkkinoilla – tämän pelaajan lähtö tuli puskista
Barcelonan päävalmentaja Xavi Hernandez vahvistaa, että joukkueen ranskalaislaituri Ousmane Dembélé on päättänyt muuttaa takaisin kotimaahansa. Paris Saint-Germain on päässyt sopuun Barcelonan kanssa siirtosummasta, jonka suuruuden uskotaan nousevan 50 miljoonaan euroon.
Dembélé seurasi koko ottelun vaihdosta, kun Barcelona voitti Yhdysvaltain-kiertueensa viimeisessä harjoitusottelussa AC Milanin 1–0. Xavi antoi lehdistölle haastattelun myöhään tiistaina pelatun ottelun jälkeen.
– Teen asian hyvin selväksi [teille]. Hän on sanonut, että hän haluaa lähteä. Hän on saanut tarjouksen PSG:ltä, emmekä voi tehdä mitään asialle, Xavi totesi Relevon mukaan.
– Se jättää karvaan maun suuhun, koska olemme pitäneet hänestä huolta, jotta hän olisi onnellinen täällä. Olenko hieman pettynyt? Kyllä olen.
– Emme voi kilpailla [taloudellisesti] heidän tekemäänsä tarjousta vastaan. Se on meidän ulottumattomissamme.
Xavi kertoi, että hän kuuli Dembélén kaupasta vasta, kun se oli jo käytännössä tehty.
– Se oli yksinkertaista. [Dembélé] tuli luokseni ja esitteli PSG:ltä saamansa tarjouksen. Sanoi, että haluaa lähteä ja että oli jo jutellut Luis Enriquen (PSG:n päävalmentaja) ja Nasserin (sukunimi Al-Khelaifi, PSG:n puheenjohtaja) kanssa.
Xavi olisi halunnut tietää, oliko Dembélén päätöksen taustalla muitakin syitä kuin vain raha.
– Olemme kysyneet häneltä syytä, mutta hän ei ole osannut antaa vastausta. Minusta tuntuu, että on kyse jostain henkilökohtaisesta [asiasta].
– Hän vaikutti minusta niin onnelliselta. En osannut odottaa tätä. Sellaisia ovat siirtomarkkinat. Jos joku ei halua olla Barçassa, hänet on päästettävä pois.
Xavi paljasti, että Barcelona ostanee korvaajan Dembélélle.
– Dembélén lähtö heikentää meitä, mutta olimme valmistautuneet tähän uhkakuvaan.
– Luulen, että meidän vahvistettava rivejämme. Olemme [seurajohdon kanssa] yhtä mieltä asiasta. Ei ole kyse siitä, että [politikoisin] nyt lehdistötilaisuuden kautta. Meidän täytyy pitää silmällä etenkin oikean laitapuolustajan paikkaa ja vahvistaa [sitä]. Meillä on pelaajia, jotka pystyvät sopeutumaan, mutta eivät ole parhaalla pelipaikallaan.
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- José Mourinho otti kantaa tulikuumaan Real Madrid -huhuun
- Toimittaja: Julián Álvarez todennäköisesti jäämässä Atléticoon
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Sky: Atlético asetti ison hintalapun Julián Álvarezille
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Real Madrid haluaa tehdä jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan