Sergio Busquetsin korvaaja kiitti Xavia saamastaan mahdollisuudesta: ”En voi pyytää juuri enempää”
Barcelona vahvisti hiljattain hankkineensa Oriol Romeun Gironasta. Romeu on Inter Miamiin siirtyneen Sergio Busquetsin korvaaja.
Romeu pelasi loistavan viime kauden Gironan paidassa.
Romeu, 31, on Barcelonan oma kasvatti. Keskikenttäpelaaja jätti Barcelonan organisaation elokuussa 2011 siirryttyään Chelseaan. Sittemmin Romeu on pelannut muun muassa Valenciassa, Stuttgartissa ja Southamptonissa.
Barcelona esitteli Romeun uutena pelaajanaan median edessä perjantaina.
– Saan tämän mahdollisuuden yhdellä urani parhaista hetkistä. Mielestäni olen positionaalinen pivot-pelaaja. Pelaajat edessäni voivat tuntea olonsa turvalliseksi. Fyysisyys on vahvuuteni, mutta opin edelleen pelinavaamista. Olen varma, että kehityn valmentajan avustuksella. Siitä lähtien, kun poistuin Barcelonasta, olen oppinut paljon. Koen olevani valmis tähän haasteeseen ja pelaamaan korkealla tasolla. Osoitan sen kentällä, kun kausi alkaa.
Romeu oli ylpeä saadessaan soiton Xavilta.
– Olemme olleet yhteyksissä ja hän on aina halunnut nähdä minut täällä. Minulle ja jokaiselle jalkapalloa rakastavalle Xavi on esikuva. Hän soitti minulle lomani aikana ja sanoi puhuneensa seurajohdon kanssa, jotta voisin siirtyä tänne. Olin hyvin innoissani Xavin soitosta. En voi pyytää juuri enempää.
- Real Madridiin yhdistetty superlupaus: ”Unelmani on voittaa Ballon d’Or”
- Rodri kuukaudeksi sivuun pelikentiltä – näin Hansi Flick kommentoi
- Katse tulevaisuuteen: Rafael Nadalista Real Madridin puheenjohtaja?
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde