Man Cityn Aymeric Laporte on neuvotellut paluusta Espanjaan

Athletic Bilbao on kiinnostunut Manchester Cityn topparista Aymeric Laportesta, kertoo Relevo.
Laporte, 29, liittyi Athleticin riveihin ensimmäisen kerran jo 16-vuotiaana ja esiintyi seuran edustusjoukkueessa 222 kertaa.
Englanti kutsui pallovarmaa topparia tammikuussa 2018, kun Manchester City maksoi hänestä hulppeat 65 miljoonaa euroa.
Laporte on voittanut Cityn kanssa yli kymmenen pokaalia, mutta hän oli varsinkin viime kaudella pettynyt peliaikaansa. Valioliigassa hän pääsi kentälle vain 12 ottelussa ja Mestarien liigan pudotuspeleissä vastuuta tuli alle puoli tuntia.
Relevon mukaan Laporte haluaa jättää Manchester Cityn tänä kesänä, mutta hän harkitsee todennäköisesti vaihtoehtojaan elokuuhun asti.
Athletic on ollut yhteydessä Laporten edustajiin, ja toppari on avoin paluulle Baskimaahan, mutta neuvotteluissa edetään maltilla.
Laporten paluu Athleticiin vaatisi häneltä palkkatason pudottamista ja sitä, että City tulisi vastaan hintapyynnössään. Manchesterilaiset eivät välttämättä saa Athleticilta haluamaansa summaa, mutta City voi olla valmiimpi myymään Laporten joukkueelle, joka ei ole sen suora kilpailija.
Athletic on toistaiseksi laittanut neuvottelunsa kaikkien muiden topparivaihtoehtojen kanssa jäihin houkutellakseen Laporten takaisin.
Laporte on syntynyt Ranskassa ja edustanut Les Bleusia nuorten maajoukkueissa, mutta hän vaihtoi toissa vuonna edustusoikeutensa Espanjan puolelle.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään