Barcelona kieltäytyi tänä kesänä Neymarin ehdotuksesta
Barcelonalle tarjottiin tänä kesänä entistä hyökkääjäänsä Neymaria takaisin, mutta seura hylkäsi ehdotuksen nopeasti, kertoo Mundo Deportivo.
Uutisoimme kesäkuussa Diario Sportin tietojen pohjalta, että Neymar, 31, tarjosi palveluksiaan Barcelonalle ja oli valmis laskemaan palkkaansa palatakseen Kataloniaan, jossa hän pelasi vuosina 2013-2017.
Osa pelaajista innostui PSG-tähden potentiaalisesta paluusta, mutta Barcelonan urheilu- ja valmennusjohtoa brassitaiturin hankkiminen ei sytyttänyt.
MD:n mukaan Barcelona koki, että Neymarin paluu olisi aiheuttanut kitkaa pukuhuoneessa ja sen ulkopuolella. Brasilian maajoukkuetähti ja Barcelona ovat selvittäneet rahakiistojaan viime vuosina oikeudessa.
Neymar pelasi Barcelonassa 186 ottelua tehden niissä yhteensä 105 maalia ja syöttäen 76. PSG osti hänet kuusi vuotta sitten Barcelonasta 222 miljoonan euron maailmanennätyssummalla.
Brassitähden ja PSG:n sopimusta on jäljellä vielä kaksi vuotta. Ranskan suurseura on huhujen mukaan yrittänyt hankkiutua hänestä jo jonkin aikaa eroon, mutta loukkaantumisherkkää Neymaria on vaikea kaupitella seuroille, joilla olisi varaa hänen tähtitieteelliseen palkkaansa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Athletic Bilbao murskasi Atlético Madridin – Diego Simeonen ryhmä täysin nollattu
- Kylian Mbappé sai tylytystä itsekkääksi väitetystä käytöksestä
- Tästä syystä Kylian Mbappé ei saanut uutta rangaistuspotkua
- Lamine Yamal ei ehkä ole pelikunnossa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota
- Kylian Mbappé epäonnistui ratkaisuhetkillä – Real Madridille kauden ensimmäinen tappio
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Diego Simeone toivoo Julián Álvarezin ottaneen opikseen kesän tapahtumista
- Näkökulma: tässä Xabi Alonso epäonnistui – nyt José Mourinho yrittää välttää saman virheen
- Real Madrid jätti entisen huippupuolustajan ulos Mestarien liigan listasta
- Athletic Bilbao murskasi Atlético Madridin – Diego Simeonen ryhmä täysin nollattu
- Kylian Mbappé sai tylytystä itsekkääksi väitetystä käytöksestä
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Real Madrid jätti entisen huippupuolustajan ulos Mestarien liigan listasta
- Lamine Yamal ei ehkä ole pelikunnossa
- Tästä syystä Kylian Mbappé ei saanut uutta rangaistuspotkua