Xavi puhui avoimesti Barcelonan tilanteesta siirtomarkkinoilla: ”Emme voi huijata faneja”

Barcelonan päävalmentaja Xavi sanoo, että seuran on tehtävä lisää hankintoja, jos joukkueen halutaan taistelevan mestaruuksista myös tulevalla kaudella.
Viime kauden jälkeen Barcelonan ovat jättäneet muun muassa Sergio Busquets ja Jordi Alba. Uusina vahvistuksina ryhmään ovat liittyneet İlkay Gündoğan ja Íñigo Martínez.
Barcelonalla on hankala yhtälö käsissään. Seuraa koskevan talouskurin takia Blaugranan on myytävä ensin pelaajia pois ennen kuin se voi hankkia uusia. Sillä on kuitenkin ollut vaikeuksia päästä eroon pelaajista, joille ei ole enää käyttöä.
– Meiltä puuttuu yhä palasia, emme voi huijata kannattajia. Uskon, että voimme vahvistua vielä enemmän, mutta tekninen henkilökunta paiskii kovaa töitä ja puheenjohtaja tekee hyvää jälkeä, sanoi Xavi Mundo Deportivon mukaan.
– Meidän on vahvistuttava. Puheenjohtaja tietää sen, Mateu Alemany (urheilutoimenjohtaja) tietää sen. Emme voi huijata ketään. Siirtoikkuna tulee olemaan pitkä, se on auki elokuun loppuun saakka, ja meidän on oltava mahdollisimman kilpailukykyisiä.
Xavilta kysyttiin lehdistötilaisuudessaan erikseen keskikenttäpelaaja Franck Kessiéstä, jonka on huhuttu lähtevän Barcelonasta jo yhden kauden jälkeen.
– Kyllä, olen puhunut hänen kanssaan. Hän tietää tilanteen. Se oli yksityinen keskustelu, enkä aio julkistaa sen sisältöä.
Muiksi lähtijöiksi on huhuttu esimerkiksi Ferran Torresia ja Ansu Fatia. Xavi ei kommentoinut Kessién lisäksi yksittäisten pelaajien tilanteita, mutta hän painotti, että myyntejä on tapahduttava.
– Ymmärrän kaikkien heidän tilanteita. Ei ole mukavaa kertoa pelaajalle, että hän tulee pelaamaan todella vähän, mutta minun on valmentajana tehtävä niin. Lopulta he päätyvät kiittämään minua rehellisyydestä, vaikka he suuttuisivatkin ensiksi. Se on elämää, niin se menee.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Maajoukkuepuolustaja sivuun Real Sociedadin riveistä – pahimmat arviot vammasta toteutuivat
- Marca: Real Madridin Nachon rajun taklauksen kohteeksi joutunut Girona-pelaaja viikkoja sivussa pelikentiltä
- 16-vuotias huippunuorukainen tekee jatkosopimuksen Barcelonan kanssa – miljardin euron ulosostopykälä
- Real Madridille huonoja uutisia – loukkaantunut puolustaja sivuun huippuottelusta
- Kolumbialaiskärki iski hattutempun La Ligassa vain viidessä minuutissa – ottelu päättyi vakavaan loukkaantumiseen
- Tämän Real Madridin pelaajan Lionel Messi haluaa Inter Miamiin
- Raketin lailla noussut maalitykki on kiinnittänyt Real Madridin huomion
- Brasilialaispelaajien virta Espanjan viheriöille jatkumassa – Barcelona harkitsee yllättävää vetoa
- Real Sociedad ylivoimainen kauden ensimmäisessä baskiderbyssä
- Real Madrid voitti La Ligan kärkikamppailun – kapteenin törkeä taklaus puhutti