Fanit päättivät – Atlético Madrid vaihtaa logonsa
Atlético Madrid on päättänyt vaihtaa takaisin edelliseen logoonsa, jota se käytti vuoteen 2016 saakka.
Kaikkiaan 56 prosenttia seuran 138 881 jäsenestä osallistui äänestykseen, ja 88,68 prosenttia heistä äänesti vanhan seuran logon palauttamisen puolesta. Vain 11,32 prosenttia äänistä eli 8 796 jäsentä kannatti nykyistä logoa.
Äänestys tapahtui sen jälkeen, kun edellisessä kuulemisessa 44 prosenttia Atlétin kannattajista ilmoitti olevansa kiinnostunut seuran logon vaihtamisesta.
Atlético Madridin virallisessa lausunnossa logon vaihtoa kuvaillaan ”monimutkaiseksi, massiiviseksi ja kalliiksi prosessiksi, johon seuran hallitus on kuitenkin sitoutunut”. Seurajohto korosti tarvetta päivittää miljoonia tuotteita ja yli 4 000 visuaalista viitepistettä, mukaan lukien seuran stadionilla, toimistoissa ja muualla.
Myös paitavalmistaja Nikelle on ilmoitettu vanhan logon palauttamisesta, mutta muutos tulee liian myöhään, jotta se saataisiin voimaan jo ensi kaudeksi. Näin ollen vanha logo palautetaan käyttöön ensi kauden jälkeen.
Kannattajat ovat suhtautuneet uutiseen myönteisesti, sillä he ovat vastustaneet nykyistä logoa siitä lähtien, kun se julkistettiin ensimmäisen kerran vuonna 2016.
– Todellinen ongelma logon kanssa ei ole ollut se, onko se kauniimpi, rumempi vai modernimpi. Se on ollut hyökkäys seuran historiaa vastaan, koska jäseniltä ei kysytty, hyväksyvätkö he sen, kommentoi Atlétin jäsen Daniel Sánchez Forbesin mukaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla

- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa