Jordi Alballa neljä vaihtoehtoa – Barcelona-legenda päättää uuden seuransa pian

Barcelonan jättävä laitapuolustaja Jordi Alba on päässyt sopimuksensa ehdoista sopuun Inter Miamin kanssa, mutta hänen allekirjoituksestaan käydään yhä kilpailua, kertoo Mundo Deportivo.
MLS:n Inter Miamissa Alba, 34, saisi yhdistää voimansa jälleen Lionel Messin kanssa, mutta siirto Yhdysvaltoihin tarkoittaisi hänelle merkittävää palkanalennusta.
Inter Miami pystyy MLS:n palkkarajoitusten takia tarjoamaan Alballe vain reilut 1,8 miljoonaa euroa vuodessa. Konkaripakille yritetään etsiä vielä muita tulolähteitä, joilla häntä voitaisiin houkutella Yhdysvaltoihin. Yksi vaihtoehto on esimerkiksi se, että hänestä tehtäisiin vuoden 2026 MM-kisojen lähettiläs. Turnaus pelataan Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Kanadassa.
Alban perässä ovat myös Internazionale, Atlético Madrid ja nimeltä mainitsematon seura Saudi-Arabiasta, joka houkuttelee tällä hetkellä useita Euroopassa pelaavia huippunimiä pääsarjaansa tähtitieteellisillä sopimuksilla.
MD:n mukaan Alba on kallistumassa Inter Miamiin, mutta hän tekee lopullisen päätöksensä vasta sunnuntain Nations Leaguen finaalin jälkeen. Alba ja Espanja kohtaavat loppuottelussa Kroatian.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Käry kävi – nyt rapsahti dopingpanna
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen