Valencialle rangaistus Vinícius-tapauksesta – törkykatsomo suljetaan viideksi peliksi

Valencia on saanut 45 000 euron sakon, ja se joutuu sulkemaan viiden pelin ajaksi päätykatsomonsa, josta Real Madridin Vinícius Júnioria solvattiin viime sunnuntaina, kertoo Sky Sports.
Mestallan Mario Kempes -katsomo on määrätty suljettavaksi Valencian tämän kauden viimeiseen kotiotteluun sekä ensi kauden neljään ensimmäiseen peliin.
Espanjan kilpailukomitea on lisäksi kumonnut Viníciuksen saaman punaisen kortin, joka hänelle näytettiin ottelun loppuhetkillä. Brassitähti tönäisi Valencian Hugo Duroa naamasta, mutta tv-kuvista näkyi, että Viníciusta oli sitä ennen tartuttu kaulan ympäriltä.
– Kilpailukomitea on määrännyt Valencia CF:n sulkemaan Mestalla-stadionin osittain viideksi otteluksi, tarkemmin Mario Kempesin eteläkatsomon, joukkueen ja Real Madridin välisessä ottelussa sattuneiden tapahtumien vuoksi, kommentoi Espanjan jalkapalloliitto (RFEF) tiedotteessaan.
– Todistettuna pidetään, kuten erotuomari raportissaan kuvasi, että Viníciuksen kohdalla oli rasistisia huutoja, jotka muuttivat ottelun normaalia kulkua, ja rikkomuksia pidetään erittäin vakavina.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
– RFEF:n kilpailuvaliokunta katsoo, että erotuomarin arvioon vaikutti tapahtuneen pelin kokonaisuuden poisjättäminen, mikä vaikutti tuomaripäätökseen.
– Se, että häneltä puuttui ratkaiseva osa tosiasioista, johti siihen, että hän teki mielivaltaisen päätöksen. Ja tämä johtuu siitä, että hänen oli mahdotonta arvioida tapahtunutta oikein.
Täydellisessä raportissaan RFEF katsoi todistetuksi, että Vinícius joutui rasististen solvausten kohteeksi jo, kun Real Madridin bussi saapui Mestallalle.
RFEF totesi, että Viníciusta heitettiin pelin aikana esineillä 71. minuutilla Kempesin katsomosta, ennen kuin rasistiset huutelut seurasivat 73. minuutilla – jolloin erotuomari hälytti otteluvaltuutetun tekemään kuulutuksen äänentoistojärjestelmän kautta.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Käry kävi – nyt rapsahti dopingpanna