Sport: Viime kesän jättihankinta valmis jättämään Barcelonan

Barcelona yrittää päästä eroon Raphinhasta kesän siirtoikkunassa.
Barcelonan seurajohto ei aluksi suunnitellut myyvänsä Raphinhaa vain yhden kauden jälkeen, mutta lopulta Raphinha on valikoitunut pelaajaksi, josta yritetään päästä eroon pitkälti rahan vuoksi.
Barcelona tiedostaa saavansa Raphinhasta valtavasti rahaa kesän siirtoikkunassa. Newcastlen on jo kerrottu olevan valmis maksamaan pelaajasta 80 miljoonaa euroa.
Sportin saamien tietojen mukaan Raphinha on jo näyttänyt vihreää valoa paluulle Valioliigaan. Barcelona hankki Raphinhan viime kesänä Leedsistä noin 60 miljoonalla eurolla.
Raphinha ei ollut aluksi halukas jättämään Barcelonaa, mutta Sportin mukaan pelaajan mielipide on muuttunut viime viikkoina. Lehti kertoo Newcastlen lisäksi myös Chelsean olevan Raphinhan kintereillä.
Barcelonan tavoite on saada Raphinha myydyksi ennen kesä-heinäkuun vaihdetta. Barcelona tarvitsee huonon taloustilanteensa lisäksi pian tilaa täynnä olevaan palkkakattoonsa.
26-vuotias Raphinha on pelannut varsin mallikkaan kauden Barcelonassa. Kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan, on Raphinha viimeistellyt kymmenen maalia ja antanut 11 maalisyöttöä.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Lähteet: Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy vielä kypsällä iällä Barcelonaan – hyvästeli jo nykyiset kannattajansa
- Sevillan kultasormi lähellä siirtyä uusiin haasteisiin – olisi valtava menetys Espanjan liigalle
- Sergio Busquetsilta kysyttiin, mikä oli hänen suosikkikautensa Barcelonassa – vastaus yllättää
- Espanjan maajoukkueeseen kaksi muutosta
- Sevilla on myymässä sankarivahtinsa
- Carlo Ancelotti yllättyi Karim Benzeman päätöksestä: ”Hän on ansainnut oikeuden valita”
- Jorge Messiltä hurja paljastus: ”Leo haluaa palata Barcelonaan!”
- Kova käänne: liiga hyväksynyt Barcelonan rahoitussuunnitelman Lionel Messin hankkimiseksi – video Jorge Messin ja seurajohdon tapaamisesta
- Barcelona hävisi kauden päätösottelunsa – legendaarinen Joaquín, 41, lopetti uransa
- Karim Benzema hyvästeli Bernabéun maalin kera
- Kova käänne: liiga hyväksynyt Barcelonan rahoitussuunnitelman Lionel Messin hankkimiseksi – video Jorge Messin ja seurajohdon tapaamisesta
- Marca: Lukuisat pelaajat jättävät Real Madridin tänään – seura säästää suorastaan valtavan summan palkkakuluissa
- Jorge Messiltä hurja paljastus: ”Leo haluaa palata Barcelonaan!”
- Sergio Busquetsilta kysyttiin, mikä oli hänen suosikkikautensa Barcelonassa – vastaus yllättää
- Espanjan maajoukkueeseen kaksi muutosta
- Carlo Ancelotti yllättyi Karim Benzeman päätöksestä: ”Hän on ansainnut oikeuden valita”
- Bild: Real Madrid hankkimassa Chelsea-tähden 70 miljoonalla eurolla