Real Madrid sinnittelee mestaruustaistossa – Cádiz murtui lopulta
Real Madrid voitti Cádizin lauantaina vieraskentällä 2-0 La Ligassa.
Madrid hallitsi selkeästi avausjakson tapahtumia, mutta Karim Benzeman ylärimakutia lähemmäksi se ei maalia päässyt. Maalintekoyrityksiä vieraille kirjattiin 16 kappaletta ja Cádizille kolme, joista yksi osui tolppaan.
Isäntien maalivahti David Gil venyi jo ennen taukovihellystä kuuteen torjuntaan.
Toisen jakson alku oli yhä Madridin vyörytystä, mutta Cádiz sinnitteli. Rodrygo Goesilla oli 57. minuutilla enää tyhjä maali edessään, mutta toppari Jorge Meré ehti kuin ihmeen kaupalla häiritsemään vetoa siinä määrin, että brassilaituri ei saanut palloa sisään.
Hetkeä myöhemmin Benzema kolisutteli maalikehikkoa toistamiseen, mutta tällä kertaa veto kilahti tolppaan.
Los Blancos sai lopulta osumansa 72. minuutilla. Nacho haki oikean jalkansa vapaaksi rangaistusalueen tuntumassa ja latasi voimakkaan kudin vasempaan alakulmaan.
Muutamaa minuuttia myöhemmin Madrid iski uudestaan. Vierasjoukkue eteni nopeasti keskikentän yli ja Federico Valverde toimitti pallon Marco Asensiolle, joka ujutti tarkan kudin samaan nurkkaan kuin Nacho hetkeä aiemmin.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Real Madrid jatkaa toisena, kymmenen pistettä perässä Barcelonaa, joka on pelannut ottelun vähemmän. Cádiz on tuloksen myötä yhä 15:nä, neljän pisteen päässä putoamisviivasta.
Kärkijoukkue Barcelona pelaa sunnuntaina La Ligassa Getafen vieraana.
LUE MYÖS:
- Barcelonalle iso voitto Atléticosta – peräti neljä pelaajaa loukkaantui
- Barcelonalle iso kolaus: Tähtipelaaja sivuun Atletico-ottelusta
- Marca: Atlético neuvottelee jatkosopimuksesta suurimman tähtensä kanssa
- Athletic: Antonio Rüdiger haluaa jatkaa Real Madridissa – seura ei ole vielä tarjonnut sopimusta
- Ronald Araújo jäi oma-aloitteisesti sivuun Barcelonan joukkueen arjesta
- Seurapomo kertoi, miksi Lamine Yamalin kannattaa jäädä Barcelonaan
- Real Madridin hyökkääjä nousi kyseenalaisen tilaston jaetulle kärkipaikalle
- Real Madrid menetti taas pisteitä La Ligassa – näin Xabi Alonso kommentoi pistemenetystä
- Real Madrid jäi taas tasapeliin
- Sport: Hansi Flick pettynyt Barcelonan peliesityksiin – vaatii huomattavaa tasonnostoa

- Barcelonalle kylmä suihku – sitten rytisi