Ruud van Nistelrooy katuu lähtöään Real Madridista: ”Tein päätöksen liian nopeasti”
Hollannin maajoukkueen entinen hyökkääjä Ruud van Nistelrooy katuu sitä, että hän lähti aikoinaan Real Madridista.
Van Nistelrooy, 46, siirtyi Madridiin kesällä 2006 Manchester Unitedista 15 miljoonalla eurolla ja vietti Los Blancosissa kolme ja puoli vuotta. Hänelle kertyi valkopaitojen riveissä 96 ottelua, 64 osumaa ja 16 maaliin johtanutta syöttöä.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Viimeisellä Madridin-kaudellaan van Nistelrooy jäi loukkaantumisten takia vähälle vastuulle, mutta hän päätteli muutenkin ajautuvansa pienempään rooliin uusien hankintojen myötä. Jälkikäteen van Nistelrooy on todennut, että hän teki lähtöpäätöksensä liian hätäisesti.
– Manuel Pellegrini oli silloin valmentajana, ja he olivat hankkineet Karim Benzeman, Cristiano Ronaldon, Kakán, joten minulle ei ollut paikkaa, kommentoi van Nistelrooy Gary Nevillen The Overlap -kanavalla YouTubessa.
– Ymmärsin ja hyväksyin sen, olin 33-vuotias. Halusin yrittää päästä MM-kisoihin vuonna 2010, ja menin Hampuriin (HSV:hen). Tein sen päätöksen liian nopeasti.
– Minun ei olisi pitänyt lähteä Madridista. Se ei ollut perheellenikään oikea aika lähteä.
Van Nistelrooy palasi Espanjaan vielä myöhemmin, kun hän pelasi kaudella 2011-12 uransa viimeiset ottelut Málagassa. Nykyään hän toimii kotimaassaan PSV Eindhovenin päävalmentajana.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Marca: Atlético tarjoaa Diego Simeonelle uutta jatkosopimusta
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle