La Ligan huippulupaus arvioi suurseurojen osoittamaa mielenkiintoa: ” Se on syy olla ylpeä”

Ivan Fresneda, 18, on ollut tämän kauden otteillaan Euroopan suurseurojen huulilla.
Real Valladolidin puolustajalupaus oli tammikuussa yksi siirtoikkunan puhutuimmista nimistä.
Fresnedalle on ollut jalkapallouran lisäksi tärkeää pitää koulutuksesta huolta. Laitapuolustaja on opiskellut niin englantia kuin saksan kieltä, joista on hyötyä myös omalla uralla.
– Olen aina arvostanut opiskeluja jalkapallouran ohella. Minä olen ihminen, joka pitää kielten opiskelusta, Fresneda kertoi AS:lle.
Fresnedan otteet Valladolidissa ovat herättäneet Euroopan suurseurojen huomion. Borussia Dortmund, Arsenal ja Juventus ovat olleet jokainen kiinnostuneita lahjakkaan laitapuolustajan palveluksista.
Vaikka suurin intohimo on espanjalaisessa jalkapallossa, Fresneda seuraa myös aktiivisesti ulkomaan sarjojen tapahtumia.
Suurseurojen mielenkiinto tuntuu hyvältä, mutta nuorukainen on keskittynyt taistelemaan Real Valladolidin sarjapaikasta.
– Seuraan niitä paljon, koska perheeni on todella kiinnostunut jalkapallosta. Katson melkein kaiken jalkapallon, mitä pystyn. Olen ollut intohimoinen siitä lapsesta lähtien. Seuraan kuitenkin eniten espanjalaista jalkapalloa.
– Se on syy olla ylpeä. Minä olen kuitenkin myös nyt suuressa seurassa: Valladolidissa. Ajattelen vain omaa joukkuettani ja tänä päivänä myös maajoukkuetta.
LUE MYÖS!
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Diego Simeone vahvisti Atlético Madridin kaksi uutta hankintaa
- Marca: Täyskäännös loppumetreillä – Karim Benzema päätti jäädä Real Madridiin
- Näkökulma: Pitkä odotus on Barcelonassa ohi, mutta mitä kaudesta jää käteen?
- ABC: Negreira-skandaalin tutkijat kehottavat UEFA:a jättämään Barcelonan ulos Mestarien liigasta
- AS: Seuraava osoite muuttui sittenkin – Marco Asensio ei olekaan siirtymässä Valioliigaan
- Real Madridilla kaksi ehdokasta Karim Benzeman korvaajaksi
- Nacho saattaa jättää Real Madridin – korvaaja valmiina
- Sevillan mestarivalmentajan tulevaisuus auki: ”Ehkä he tarjoavat sitä minulle!”
- Eurooppa-liigan ylivoimainen hallitsija Sevilla otti jälleen omansa – AS Roma kaatui hurjassa trillerissä
- Lähteet: Real Madrid pessimistinen Karim Benzeman suhteen – kärki siirtymässä Saudi-Arabiaan
- Marca: Täyskäännös loppumetreillä – Karim Benzema päätti jäädä Real Madridiin
- Näkökulma: Pitkä odotus on Barcelonassa ohi, mutta mitä kaudesta jää käteen?
- ABC: Negreira-skandaalin tutkijat kehottavat UEFA:a jättämään Barcelonan ulos Mestarien liigasta
- AS: Seuraava osoite muuttui sittenkin – Marco Asensio ei olekaan siirtymässä Valioliigaan
- Real Madridilla kaksi ehdokasta Karim Benzeman korvaajaksi
- Diego Simeone vahvisti Atlético Madridin kaksi uutta hankintaa
- Real Madridin kesän ensimmäinen hankinta pian maalissa – korvaako uusi maalitykki jopa Karim Benzeman?
- Yksi päätös vei Xavilta yöunet: ”Vaikeudet alkavat, kun…”
- Real Madridilla uusi maalivahti kiikarissa
- Lähteet: Real Madrid pessimistinen Karim Benzeman suhteen – kärki siirtymässä Saudi-Arabiaan