90+2! Barcelona otti elintärkeän voiton El Clásicossa viime hetken maalilla
Barcelona voitti sunnuntaina Real Madridin kotikentällään 2-1 La Ligassa.
Blaugrana aloitti pelin väkevästi, mutta Madrid siirtyi tuurin avittamana johtoon yhdeksännellä minuutilla. Vinícius Júnior haki keskitystä maalille, mutta pallo kimposi Barcelonan topparin Ronald Araújon päästä suoraan kotijoukkueen omaan verkkoon.
Barcelona nosti ja nosti painetta Madridin päädyssä, kunnes se sai tasoituksensa juuri ennen taukovihellystä. Irtopallo kimpoili vieraiden rangaistusalueella Sergi Robertolle, joka sijoitti pelaajaröykkiön keskeltä kuulan maaliin.
Pallonhallinta siirtyi toisella jaksolla entistä enemmän kotijoukkueen haltuun, mutta tilanteita nähtiin tasaisissa määrin kummassakin päädyssä.
Ottelua oli jäljellä noin kymmenen minuuttia, kun Los Blancos heilutti verkkoa toistamiseen. Vinícius pelasi kuljetuksensa päätteeksi pallon Dani Carvajalille, jonka tarkka syöttö löysi maalin edustalta Marco Asension, eikä espanjalaistaituri erehtynyt. Maali hylättiin kuitenkin videotarkistuksen jälkeen todella niukan paitsion takia.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Barcelona ei tyytynyt tasapeliin, vaan haki voittomaalin vielä lisäajan toisella minuutilla. Robert Lewandowski taituroi pallon kantapäällään Alejandro Baldelle, jonka matala keskitys löysi taka-alueelta Franck Kessién ja Norsunluurannikon maajoukkuepelaaja ratkaisi pelin kotijoukkueen hyväksi.
Sarjakärki Barcelona on tuloksen myötä jo 12 pistettä edellä toisena majailevaa Real Madridia, joka majailee taulukossa toisena. Kummallakin on vielä 12 sarjapeliä jäljellä.
LUE MYÖS:
- Eric García jättää maajoukkueleirin – tässä korvaaja
- Lamine Yamal kommentoi Ballon d’Oria – uskoo olleensa oikeutettu voittaja jo pidemmän aikaa
- AS: Barcelona ja Real Madrid saman superlupauksen perässä
- Tältäkö näyttää keskinkertaisuuden huippu? Getafessa tilastokummajainen
- Lehti: Barcelona kiinnostunut Chelsean teinitähdestä
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa

- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Tältäkö näyttää keskinkertaisuuden huippu? Getafessa tilastokummajainen
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin