Viesti meni perille – Karim Benzema kiitteli nuorta joukkuekaveriaan oivalluksesta
Real Madridin hyökkääjä Karim Benzema vastasi keskiviikkona illan ainoasta osumasta, kun Los Blancos kaatoi Liverpoolin Mestarien liigassa 1-0.
Otteluparin avausosassa madridilaiset kaatoivat Liverpoolin vieraskentällä 5-2, joten valkopaidat etenivät kilpailussa kahdeksan parhaan joukkoon yhteismaalein 6-2.
Vaikka maaliero ei yltynyt yhtä hurjaksi kuin ensimmäisessä osassa, Madrid oli selkeästi niskan päällä myös toisessa kohtaamisessaan Liverpoolia vastaan.
Benzema, 35, pääsi lopulta 79. minuutilla siirtämään pallon tyhjään verkkoon, kun Vinícius Júnior petasi hänelle avopaikan epäonnistuneen laukauksensa jälkeen.
Ranskalaiskonkari kiitteli maalistaan erityisesti maanmiestään Eduardo Camavingaa, joka pelasi vahvan ottelun Madridin keskikentällä.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Camavingan, 20, oivaltava syöttö Liverpoolin topparien väliin Benzemalle johti siihen, että pallo tuli Viníciukselle, jolle itse maalisyöttö kirjattiin. Osuma olisi kuitenkin jäänyt syntymättä ilman Camavingan pelisilmää, mistä Benzema kehui nuorta joukkuekaveriaan.
– Olin kertonut hänelle pieniä yksityiskohtia. Tiesin, että Liverpoolin kaksi topparia pelaavat etäällä toisistaan, joten kentän keskustassa aukeni mahdollisuus ja me käytimme sen hyväksi maalissamme, sanoi Benzema Marcalle.
– Hän (Camavinga) on nuori pelaaja, mutta hän on todella lahjakas ja me olemme iloisia hänen puolestaan.
– Se oli vaikea ottelu, mutta me osoitimme alusta saakka, että me haluamme voittaa ja nyt olemme puolivälierissä.
Real Madrid saa tietää seuraavan vastustajansa perjantain puolivälieräarvonnassa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
