MD: Tuttu hyökkääjä palaamassa La Ligaan – iski kaksi maalia Real Madridin verkkoon muutama viikko sitten
Luciano Vietto pelaa ensi kaudella La Ligassa, kertoo Mundo Deportivo.
Lehden mukaan Vietto on päässyt Villarrealin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta ja siirtyy seuraan vapaana agenttina. Vietton sopimus Al-Hilalin kanssa päättyy kesäkuussa.
29-vuotias argentiinalaishyökkääjä on pelannut reilun kahden ja puolen vuoden ajan Saudi-Arabiassa. Vietto on edustanut Saudi-Arabiassa Al-Hilalin lisäksi Al-Shababia.
Vietto iski kaksi maalia Real Madridin verkkoon seurajoukkueiden MM-finaalissa noin kaksi viikkoa sitten. Real Madrid voitti finaalin 5-3.
Vietto on edustanut urallaan aiemminkin Villarrealia. Vietto pelasi seurassa kauden 2014-15, jolloin hän iski 48 ottelussa komeat 20 maalia.
Atlético hankki Vietton kesällä 2015 noin 20 miljoonalla eurolla, mutta Vietto ei lyönyt missään vaiheessa läpi madridilaisseurassa. Atlético lainasi Vietton vuosien saatossa Sevillaan, Valenciaan ja Fulhamiin, josta matka jatkui lopulta pysyvällä siirrolla portugalilaiseen Sportingiin.
Vietto kertoi aiemmin helmikuussa madridilaislehdistölle haluavansa palata La Ligaan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista