Gerard Piqué ei onnitellut Lionel Messiä MM-kullasta: ”En katsonut kisoja”

Barcelonan topparilegenda Gerard Piqué myöntää, että hän ei onnitellut entistä joukkuekaveriaan Lionel Messiä maailmanmestaruuden voittamisesta.
PSG:tä nykyisin edustava Messi, 35, sai kruunun maajoukkueuralleen viime vuoden lopussa, kun hän johdatti Argentiinan MM-finaalissa voittoon Ranskasta.
Hän varttui Piquén, 36, kanssa Barcelonan akatemiassa ja he pelasivat yhdessä seuran edustusjoukkueessa yli 500 ottelua.
Viime marraskuussa uransa lopettanut Piqué sanoi, että hän halusi ottaa etäisyyttä jalkapalloon ripustettuaan nappulakenkänsä naulaan.
– En [onnitellut Messiä]. Viime kuukaudet ovat olleet minulle vaikeita ja tarvitsin irrottautumista. En katsonut MM-kisoja yhtään. Pelkästään finaalia, enkä silloinkaan koko peliä, sanoi Piqué Diario Sportin mukaan.
Häneltä kysyttiin myös sukupolvensa jalkapalloilijoiden ikuisuuskysymys: kumpi on parempi, Lionel Messi vai Cristiano Ronaldo.
– Heidän taistelunsa viime vuosikymmenellä oli varsin vaikuttava, koska molemmat pärjäsivät niin uskomattoman hyvin.
– Viime vuosien perusteella sanoisin ehdottomasti Messin. Hän osoitti, että hän voi pärjätä jopa 35-vuotiaana. Hän on maailman paras pelaaja ja hän osoitti sen MM-kisoissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa