Iso riski – kriisiseura Valencia nimitti pelaajalegendansa Gennaro Gattuson korvaajaksi
Valencia on palkannut seuran entisen huippupelaajan Rubén Barajan uudeksi päävalmentajakseen, vahvistaa seura verkkosivuillaan.
Päävalmentajan pesti aukesi tammikuun lopulla, kun AC Milanin ja Napolin entinen päävalmentaja Gennaro Gattuso sai seurasta potkut. Italialaisluotsi ehti valmentaa Valenciaa vain 18 La Liga -ottelun verran.
Gattuso jätti Valencian – joka sijoittui viime kaudella yhdeksänneksi – sarjataulukon 14. sijalle. Kolme peräkkäistä tappiota sen jälkeen väliaikaisluotsi Voro Gonzálezin johdolla ovat kuitenkin pudottaneet joukkueen putoamisvyöhykkeelle saakka.
Valencia, joka on yksi Espanjan suurimmista ja perinteikkäimmästä seuroista, on vaarassa pudota La Ligasta ensimmäistä kertaa sitten 1980-luvun. Baraja palaa Valenciaan tehtävänään estää tämän tapahtuminen.
Baraja, jonka sopimus Valencian kanssa ulottuu alustavasti kauden loppuun saakka, on jo viides vakituinen päävalmentaja Marcelinon poistuttua seurasta kolme ja puoli vuotta sitten.
Pelaajana Espanjan entinen maajoukkuemies oli avainroolissa osana yhtä Valencian historian menestyksekkäintä ajanjaksoa. Hän auttoi joukkueen muun muassa La Ligan voittoon kausina 2001-02 ja 2003-04, UEFA Cupin voittoon kaudella 2003-04 sekä Copa del Reyn mestaruuteen kaudella 2007-08.
Vuonna 2010 eläkkeelle jäänyt Baraja palasi Valenciaan kolme vuotta myöhemmin nuorisojoukkueen ja reservien valmentajaksi, mutta nautti minimaalisesta menestyksestä päävalmentajan asemassa.
Kaikki Barajan aiemmat valmennuspestit ovat olleet Segundassa, eikä hän ole viettänyt yhdessäkään joukkueessa yli vuoden päiviä. Viimeksi Baraja valmensi Real Zaragozaa vuonna 2020, mutta hänet erotettiin seurasta alle kolmen kuukauden jälkeen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?