Sport: Arsenal haluaa Barcelonan jättihankinnan – ilmoittanut kiinnostuksestaan pelaajalle
Barcelona hankki Raphinhan Leedsistä viime kesänä noin 60 miljoonalla eurolla.
26-vuotiaan oikean laitahyökkääjän kausi Barcelonassa on ollut vuoristoratamainen ja vaikea.
Raphinhaa on muun muassa syytetty tehottomuudesta ja katalonialaismedian mukaan Barcelonan seura- ja valmennusjohto on jo alkanut epäillä Raphinhaa ja pelaajan maalintekokykyä. 23 ottelussa on syntynyt yhteensä kolme maalia.
Sportin saamien tietojen mukaan Arsenal on kiinnostunut Raphinhasta. Arsenal hakee vahvistuksia hyökkäyspäähänsä. Se menetti hiljattain ukrainalaistähti Mykhailo Mudrykin Chelseaan, vaikka oli neuvotellut pitkään Shakhtar Donetskin kanssa siirrosta.
Lehden mukaan Arsenal on jo ottanut yhteyttä Raphinhan edustajiin, mutta pelaaja ei ole lainkaan vakuuttunut Barcelonan jättämisestä varsinkaan kesken kauden. Raphinha haluaa menestyä Barcelonassa ja tehdä kaiken sen eteen, jotta päävalmentaja Xavi nostaa hänet luottopelaajiensa joukkoon.
Arsenal on tietoinen Raphinhan ajatusmaailmasta, mutta haluaa samalla nousta pelaajan todennäköisimmäksi uudeksi osoitteeksi, jos laitahyökkääjä vaihtaa maisemaa kesän siirtoikkunassa – ellei tammikuinen siirto onnistu. Raphinha on otettu Arsenalin kiinnostuksesta.
LUE MYÖS:
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä