”Viemärirotta”, ”hormonikääpiö”: entisen Barcelona-pampun näkemykset Lionel Messistä vuotivat julkisuuteen
Katalonian alueella toimiva poliisi Mossos d’Esquadra tutkii edelleen, palkkasiko Barcelonan aiempi johtoryhmä agentuurin levittämään tietyistä seurassa häärivistä hahmoista kielteisiä asenteita tai paljastamaan salaisiksi tarkoitettuja tietoja oman edun nimissä. Julkisuuteen on nyt vastavuoroisesti vuotanut Barçan entisen puheenjohtajan Josep Maria Bartomeun, toimitusjohtajan Oscar Graun ja seuran lakiasioista vastanneen Roman Gomez Pontin välisiä keskusteluja.
Sikariportaan edustajien suhtautuminen Lionel Messiin ei ole ollut aivan sellaista kuin voisi odottaa. Heidän kerrotaan aikoinaan vuotaneen Messin rahakkaan sopimuksen yksityiskohtia julkisuuteen, jotta kansan miehet ja naiset olisivat kääntyneet pelaajaa vastaan.
– ”Barto” (Bartomeun lempinimi), ihan oikeasti, et voi olla niin hyvää pataa tämän viemärirotan kanssa. Seura on antanut hänelle kaiken, ja hän on keskittänyt tarmonsa siihen, että hänellä yksin olisi valta päättää hankinnoista, siirroista, jatkosopimuksista, sponsoreista ja niin edelleen, Gomez Ponti kirjoittaa El Periodicon mukaan.
Lue myös: Real Madridin puheenjohtaja onnistui hiljentämään espanjalaisen sanomalehden
Gomez Pontin näkemyksen mukaan on vastenmielistä, että Messi oli saanut suhmuroida Ansu Fatin jatkosopimusneuvotteluiden aikaan molempien osapuolten taustalla. Fatia edusti jonkin aikaa Messin veli Rodrigo Messi.
– Ja kaiken lisäksi [pitää muistaa se] jatkuva kiristys ja julmuus, jota tämä seura ja täällä työskentelevät ovat saaneet kestää tältä hormonikääpiöltä, joka on Barçalle velkaa koko elämänsä.
– Mutta kun asiat menevät pieleen (Gomez Pontin sulkeissa: pandemia), saat myyttisen [viestin] WhatsAppissa: ”Puheenjohtaja, pudota muiden palkkoja, mutta älä koske Luis [Suáreziin] ja minuun.” Toivottavasti ihmiset suhtautuvat häneen välinpitämättömästi, mikä on kamalinta, mitä voisi tapahtua hänelle (Gomez Pontin sulkeissa: taas yksi rahanahne [ihminen]), Gomez Ponti jatkaa.
Bartomeu katsoi kuitenkin, että Messille annettu sopimus oli oikeutettu sen vuoksi, että tämän markkina-arvo kasvatti seuran budjettia.
LUE MYÖS:
- Real Madrid lähimpänä tähtipuolustajan hankintaa – siirto ärsyttäisi Barcelonaa
- Sergio Ramos lähtee Meksikosta – ura jatkuu
- Ferran Torresille hattutemppu Barcelonan maalijuhlissa
- Kylian Mbappé lähestyy Cristiano Ronaldon ennätystä
- Lähde: Barcelona on antanut taas yhdelle avainpelaajalle erioikeuden lähteä Saudi-Arabiaan
- Barcelonan aktiivisuus pelaajamarkkinoilla riippuu siitä, mitä Ronald Araújo tekee
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- Lähde: Barcelona on antanut taas yhdelle avainpelaajalle erioikeuden lähteä Saudi-Arabiaan
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Kylian Mbappé lähestyy Cristiano Ronaldon ennätystä
- Ferran Torresille hattutemppu Barcelonan maalijuhlissa
- Barcelonan aktiivisuus pelaajamarkkinoilla riippuu siitä, mitä Ronald Araújo tekee
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta
- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa