Real Madrid pelasi ilman espanjalaisia avauksessaan ensimmäisen kerran yli 120 vuoteen – tuloksena kauden toinen tappio
Villarreal ja Real Madrid iskivät yhteen lauantaina Cerámicalla.
Villarreal voitti Real Madridin 2-1 ja aiheutti siten hallitsevalle mestarille sarjakauden toisen tappion. Real Madrid on nyt hävinnyt kaksi ottelua viimeisestä viidestä, ja lisäksi pelannut yhden tasan, joten Carlo Ancelottin miehistön tuloskunto ei ole parhaimmasta päästä.
Yeremi Pino vei Villarrealin johtoon toisen jakson alussa. Pinon laukaus meni Ferland Mendyn kautta maaliin. 1-0. Real Madrid nousi varttia myöhemmin tasoihin, kun Karim Benzema laukoi pallon varmasti ohi Pepe Reinan. Ottelun voittomaali nähtiin muutamaa minuuttia myöhemmin. Pallo osui Mendyn käteen boksin sisällä ja peliväline vietiin pilkulle. Villarrealin ykköstähti Gerard Moreno viimeisteli pallon ohi Thibaut Courtois’n ja vei Villarrealin voittoon.
Vielä lisäajan kahdeksannella minuutilla Villarreal pääsi kolmen pelaajan voimin juoksemaan kohti tyhjää Real Madridin maalia, mutta Arnaut Danjuman kaukaa lähtenyt laukaus viuhui maalin ohi.
Real Madridille ottelu oli historiallinen. Kyseessä oli nimittäin Real Madridin seurahistorian ensimmäinen ottelu, kun se ei nimennyt ainuttakaan espanjalaispelaajaa avauskokoonpanoonsa. MisterChipin mukaan Real Madrid on pelannut historiansa aikana 4 436 virallista ottelua.
Barcelona ja Real Madrid ovat tasapisteissä La Ligan kärjessä. Barcelona on pelannut yhden ottelun vähemmän, ja kohtaa sunnuntai-iltana Atléticon Metropolitanolla.
LUE MYÖS:
- Tässä on Espanjan otteluohjelma Kansojen liigassa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa
- Real Madridin puolustaja loukkaantui maajoukkuereissulla
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan

- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Real Madridin puolustaja loukkaantui maajoukkuereissulla
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta