Barcelonan entinen laitapuolustaja Dani Alves on kiistänyt väitteet, joiden mukaan hän olisi syyllistynyt naisen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Uutisoimme viime viikolla ABC:n tietojen pohjalta, että nainen oli tunnistanut Alvesin, 39, syylliseksi väitettyyn seksuaaliseen hyväksikäyttöön barcelonalaisessa yökerhossa viime viikonloppuna.

Espanjalaismedian mukaan Alvesia syyttänyt nainen kertoi tapahtuneesta ystävilleen sen jälkeen, kun mies oli laittanut kätensä hänen alusvaatteisiinsa. Naisen ystävät hälyttivät paikalle turvallisuushenkilöstön, minkä seurauksena nainen vietiin turvalliseen tilaan ja poliisi kutsuttiin paikalle välittömästi.

Alves oli aiemmin ottanut kantaa tapaukseen vain edustajiensa välityksellä, mutta Antena 3:n haastattelussa hän kiisti omin sanoin osallisuutensa väitettyihin tapahtumiin. Brasilialaispuolustaja sanoi olleensa paikalla kyseisessä yökerhossa, mutta hän ei tehnyt siellä mitään väärää.

– Ensinnäkin haluaan kiistää kaiken, sanoi Alves nauhoittamallaan videolla Mundo Deportivon mukaan.

– Kyllä, olin siinä paikassa, useampien ihmisten kanssa, nauttimassa. Ja kaikki, jotka tuntevat minut, tietävät, että rakastan tanssimista. Tanssin ja nautin olostani tunkeutumatta toisten ihmisten tilaan.

– En tiedä, kuka se nainen on. Kun menet vessaan, sinun ei tarvitse kysyä, kuka siellä on. En ole koskaan tunkeutunut toisen tilaan, miten tekisin sen naisen tai tytön kanssa? Ei, herran tähden.

Alves sanoi, että hänen perheensä on joutunut ikävään tilanteeseen häntä kohtaan esitettyjen väitteiden takia. Puolustajan vaimo Joana Sanz poisti Instagram-tilinsä väitösten tultua julki, ilmeisesti saamiensa kommenttien taka.

– He ovat loukkaantuneita, erityisesti minun lähimmäiseni, rakkaani. He tietävät, kuka minä olen.

Alves edusti Espanjassa Sevillaa ja Barcelonaa vuosina 2003-2016 ja palasi Kataloniaan kaudella 2021-2022. Nykyisin hän pelaa meksikolaisessa Pumasissa. Brasilian A-maajoukkueessa Alves on esiintynyt 126 kertaa.