Sevilla haluaa tähtihankinnastaan eroon jo nyt – sukset ristissä valmentajan ja seurapomon kanssa
Sevilla haluaa purkaa keskikenttäpelaajansa Iscon sopimuksen, kertoo Relevo.
Isco, 30, siirtyi Sevillaan vasta viime kesänä edustettuaan edelliset yhdeksän kautta Real Madridia, jossa hän jäi viime vuosina vähäiselle vastuulle.
Hänestä odotettiin Andalusiassa tähtivahvistusta, mutta Iscon ja Sevillan välit ovat viilentyneet sen jälkeen, kun päävalmentaja Julen Lopetegui sai kenkää lokakuun alussa.
Relevon mukaan sekä uusi päävalmentaja Jorge Sampaoli että urheilutoimenjohtaja Monchi ovat olleet tyytymättömiä Iscon asenteeseen. Kun Iscolle kerrottiin, että hänelle ei löydy sijaa Sevillan avauksesta, espanjalaistaituri riiteli Monchin kanssa kovaan ääneen koko muun joukkueen edessä.
Isco on ehtinyt pelata Sevillassa vain 19 ottelua tehden niissä yhden maalin ja syöttäen kolme, mutta andalusialaisseura haluaa purkaa hänen sopimuksensa pikimmiten. Diilin oli määrä jatkua kesään 2024 saakka.
Lopetegui haluaisi huhujen mukaan Iscon uuteen seuraansa, Englannin Valioliigaan Wolverhamptoniin.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Barcelonan kohu-Yamal ei peräänny – kuva lietsoo raivoa
- Tässä ovat Barcelonan ja Real Madridin avauskokoonpanot kauden ensimmäiseen El Clásicoon
- Kuka on Marcus Sorg? Tällainen on Barcelonan valmentaja El Clásicossa
- Lamine Yamalin sanat nostattivat kohun – nyt puhuvat valmentajat El Clásicon alla
- Villarreal nousi jättiläisten kantaan
- Xabi Alonso paljasti loistouutisia Real Madridin faneille
- Melkoinen trilleri – jumbokamppailussa huima loppu
- Athleticin Iñaki Williamsille vakava loukkaantuminen
- Rafael Benítez löysi uuden seuran – historiallinen diili
- Real Sociedadille erittäin tärkeät kolme pistettä
- Lamine Yamalin sanat nostattivat kohun – nyt puhuvat valmentajat El Clásicon alla
- Lamine Yamal täräytti hurjan väitteen Real Madridista El Clásicon alla – Madridissa raivostuttiin
- Xabi Alonso paljasti loistouutisia Real Madridin faneille
- Rafael Benítez löysi uuden seuran – historiallinen diili
- Athleticin Iñaki Williamsille vakava loukkaantuminen
- Melkoinen trilleri – jumbokamppailussa huima loppu
- Saudit taas ostoksilla Barcelonassa? Cristiano Ronaldon haave toteutumassa, tosin yli kymmenen vuotta myöhässä
- Kuka on Marcus Sorg? Tällainen on Barcelonan valmentaja El Clásicossa
- Fichajes: Onnistuminen Real Madridia vastaan toi Juve-pelaajalle paikan Los Blancosin ostoslistalla
- Villarreal nousi jättiläisten kantaan