Espanjan uutena päävalmentajana maanantaina esitelty Luis de la Fuente avaa La Roja -porttia uudelleen myös Sergio Ramosille.

Joukkuetta MM-kisoissa vielä luotsannut Luis Enrique ei nimennyt 36-vuotiasta topparilegendaa ryhmäänsä, huolimatta tämän syyskaudella esittämään vahvaan paluuseen Paris Saint-Germainissa. Ramosin ajan maajoukkueessa uskottiin päätöksen myötä olevan pitkälti mennyttä.

De La Fuente ei kuitenkaan sulje konkaria suunnitelmistaan, pikemminkin päinvastoin.

– Ramos, voiko hän tulla maajoukkueeseen? Kyllä. Onko hän hyvässä kunnossa? Kyllä.

– Kaikilla hyvässä kunnossa olevilla jalkapalloijoilla on mahdollisuus tulla valituksi mukaan. Tähän saakka, matalammilla tasoilla toimiessani olen työskennellyt ikärajojen puitteissa. Nyt minulla on mahdollisuus valita ketä tahansa, enkä sulje ovia.

– Minuun tekevät vaikutuksen nuoret lahjakkuudet, mutta myös veteraanit jotka ovat antaneet niin paljon, ja jotka jatkavat yhä toimintaa korkeimmilla tasoilla.