Barcelonalta tiukka linjaus lähtöhaluiselle pelaajalle – tarjous pöytään tai siirtoa ei tule
Barcelona on ilmoittanut hyökkääjälleen Memphis Depaylle, että hän saa vaihtaa tammikuussa seuraa vain siinä tapauksessa, että hänestä maksetaan siirtokorvaus, kertoo Diario Sport.
Depay, 28, oli halukas lähtemään Barcelonasta jo viime kesänä, mutta hän vaati tuolloinkin, että katalonialaisseura päästäisi hänet ilmaiseksi pois.
Barcelona harkitsi hetkellisesti kesän siirtoikkunan jälkeen, että se purkaisi Depayn sopimuksen ja päästäisi hänet vapaasti muualle, mutta seura on muuttanut kantaansa.
Katalonian suurseura haluaa edes jonkinlaisen korvauksen Depaysta, jotta sillä olisi varaa tehdä hankintoja tammikuussa. Depayn sopimus Barcelonassa päättyy tämän kauden jälkeen, joten talven siirtoikkuna on Barcelonan viimeinen mahdollisuus saada hänestä siirtokorvaus.
Depay oli pitkälti koko alkukauden loukkaantuneena ennen MM-kisoja, mutta hänelle ei ole luvassa suurta roolia myöskään kauden jatkuessa. Jos hollantilaishyökkääjä haluaa siirtyä peliajan perässä muualle jo tammikuussa, hänen agenttinsa on tuotava Barcelonan pöydälle konkreettinen tarjous.
Ottajia Depaylla riittää. Häntä on lehtitietojen mukaan tarjottu AS Romalle, ja Depayta tarkkailevat myös Arsenal ja hänen ex-seuransa Manchester United.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Clément Lenglet poistumassa La Ligasta