Tällainen on Espanjan A-maajoukkueen uudeksi luotsiksi valittu tuntematon nimi – niittänyt menestystä junioreissa

Espanjan jalkapalloliitto tiedotti aiemmin torstaina nimittäneensä Luis de la Fuenten A-maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi. Lue lisää täältä.
Luis Enrique jätti pestinsä torstaina.
De la Fuente on suurelle yleisölle tuntematon nimi.
61-vuotias de la Fuente on valmentanut urallaan vain kahdesti seurajoukkuetta – ja siitäkin on vierähtänyt jo yli vuosikymmen. De la Fuente valmensi Athleticin B-joukkuetta vuodet 2006-11. Sen jälkeen de la Fuente ehti valmentaa Alavésin edustusjoukkuetta kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla muutaman kuukauden ajan ennen potkujaan syksyllä 2011.
De la Fuente siirtyi töihin Espanjan jalkapalloliittoon kesällä 2013, kun hänestä tuli alle 19-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja. De la Fuente viihtyi pestissä viiden vuoden ajan, jonka jälkeen liitto pestasi hänet alle 21-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajaksi. De la Fuente voitti Euroopan mestaruuden kesällä 2019.
Baskiluotsi edusti pelaajaurallaan kasvattajaseuransa Athleticin edustusjoukkuetta yhdeksän vuoden ajan. De la Fuente voitti Athleticissa kahdesti La Ligan mestaruuden. Lisäksi hän pelasi Sevillassa ja Alavésissa.
De la Fuente on tuttu valmentaja myös Espanjan MM-kisajoukkueen pelaajille, sillä hän on valmentanut juniorimaajoukkueissa jopa 14 MM-kisajoukkueessa mukana ollutta pelaajaa. De la Fuente on käyttänyt joukkueissaan Luis Enriquen tapaan valeysiä ja on peluuttanut joukkuettaan usein pitkälti samalla kaavalla kuin Enrique, joten pelillinen muutos ei liene dramaattinen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi