Näkökulma: Vastustajan pelitavan kritisoiminen on vastuunpakoilua – Espanja teki sen ihan itse

Espanjan MM-kisaurakka päättyi tiistaina melkoiseen pettymykseen, kun se hävisi neljännesvälierissä rangaistuspotkukilpailussa Marokolle. Espanja matkustaa keskiviikkona Qatarista takaisin kotiin.
Espanjan MM-lopputurnaus käynnistyi hienosti. Espanja voitti avausottelussaan Costa Rican peräti 7-0.
Toisessa lohko-ottelussaan Espanja päätyi lopulta 1-1 -tasapeliin Saksan kanssa. Espanja pelasi kokonaisuudessaan hyvän ottelun ja osoitti, että nuori joukkue kykenee pelaamaan laadukasta jalkapalloa myös laadukkaita vastustajia vastaan, vaikka Saksan kisaurakka olikin lopulta melkoinen pannukakku. Viimeisessä lohkovaiheen ottelussa Espanja pelasi välttävästi ja hävisi Japanille 1-2.
Marokko-ottelu toisti pitkälti samaa kaavaa kuin Japani-ottelukin. Espanja hallitsee palloa, yrittää murtaa vastustajan matalaa blokkia, pelata palloja linjan väliin ja sitä kautta päästä parhaille maalintekosektoreille.
Marokko-tappion jälkeen Espanjan luottopelaaja Rodri kritisoi vastustajan pelitapaa.
– Marokko ei tarjonnut itse ottelulle mitään. En halua kuulostaa epäkunnioittavalta, mutta pelillisesti he eivät tehneet mitään. He odottivat vain vastahyökkäyksiä. Marokko jäi alas puolustamaan ja yrittivät hyökätä vastaan. Ansaitsimme edetä jatkoon, Rodri totesi.
Todellisuudessa Espanja ei missään vaiheessa ansainnut edetä puolivälieriin, vaikka Rodri niin väittääkin.
Se, että Espanja hallitsee palloa Marokon kenttäpuoliskolla (pallonhallinta 77-23) ei välttämättä tarkoita, että Marokko olisi missään vaiheessa ollut sen suurempaa hätää kärsimässä. Valtavasta pallonhallinnasta on osattava ottaa hyöty irti. Jos pallonhallinnasta huolimatta on kykenemätön luomaan maalipaikkoja, on Marokko valinnut täydellisen ottelusuunnitelman.
Espanja laukoi 129 minuutissa kaksi kertaa kohti maalia ja Marokko kykeni luomaan parempia maalipaikkoja nopeilla vastahyökkäyksillä.
Pallonhallinta menettää täysin merkityksensä, jos se ei johda mihinkään konkreettiseen, kuten taskuihin murtautumiseen ja sitä kautta maalipaikoille pääsemiseen. Jos Espanja tyytyy kierrättämään palloa keskikentällä, koska murtautuminen ei onnistu, sataa ottelu jatkuvasti vastustajan laariin.
Nykyistä Espanjaa vastaan pelaamiseen on varsin helppo valmistautua, sillä vastustajat tietävät täydellisesti, miten Espanja aikoo pelata. Syöttölinjojen sulkeminen, tilan poisvieminen ja tehokkuus maalipaikoissa on toki helpommin sanottu kuin tehty, mutta vastustajat harvoin yllättyvät pelillisesti kohdatessaan Espanjan.
Ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun suureen pallonhallintaan pelinsä perustavan joukkueen pelaajat valittavat puolustavan joukkueen pelitavasta, kun tulos jää huonoksi. Jalkapallossa – ja varsinkin MM-pudotuspeleissä – tulos merkkaa ja Marokko onnistui ottelusuunnitelmassaan huomattavasti Espanjaa paremmin.
Tuukka Ikkeläjärvi
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi