Espanjan päävalmentaja Luis Enrique sanoo, että hän käski pelaajansa harjoittelemaan pilkkuja sen jälkeen, kun La Rojan viime vuoden EM-turnaus päättyi putoamiseen rangaistuspotkukilpailun päätteeksi.

Enriquen, 52, suojatit ja Italia olivat viime vuonna EM-välierässä 1-1-tasatilanteessa vielä jatko-ottelun jälkeenkin, joten voittaja selvitettiin pilkuilla, joissa tuleva mestari Azzurri oli vahvempi maalein 4-2.

Italia ajautui vastaavaan tilanteeseen myös loppuottelussa, mutta se oli jälleen parempi pilkuissa ja kukisti Englannin rangaistuspotkukilpailussa 3-2.

Parhaillaan pelattavissa Qatarin MM-kisoissa Espanja on selvittänyt tiensä pudotuspeleihin, joten pilkut ovat jälleen ajankohtainen aihe. Enrique halusi, että hänen joukkueensa on varautunut rangaistuspotkuihin jo hyvissä ajoin, joten espanjalaiset ovat treenanneet pilkkuja viime vuodesta asti.

– Uskoisin, että he ovat tehneet kotiläksynsä. Sanoin yli vuosi sitten yhdellä maajoukkueleirillä, että pelaajien pitää vetää ainakin tuhat pilkkua ennen kuin he tulevat tänne, kommentoi Enrique Goalin mukaan.

– Se ei riitä, jos niitä harjoittelee vasta täällä. Se on maksimaalisen jännityksen hetki, jolloin voit näyttää hermosi ja osoittaa, että pystyt ampumaan rangaistuspotkun päättämäsi tavalla, jos olet harjoitellut sitä tuhansia kertoja.

– Se kertoo paljon jokaisesta pelaajasta. Jännityksen käsittelemistä voi harjoitella ja hallita.

– Tuurilla on entistä pienempi rooli – maalivahdeilla on enemmän vaikutusvaltaa. Meillä on erittäin hyvä maalivahti, kuka tahansa kolmesta [maalivahdistamme] voi pärjätä hyvin rangaistuspotkuissa. Aina kun lopetamme harjoitukset, näen paljon pelaajia ampumassa pilkkuja.

Espanja kohtaa tiistaina neljännesvälierässä Marokon. Ottelun voittaja saa seuraavalla kierroksella vastaansa Portugalin tai Sveitsin.