AS: Barcelona valmis myymään seuraan saapuneen keskikenttäpelaajan jo tammikuussa
Barcelona on valmis myymään Franck Kessién tammikuun siirtoikkunassa, kertoo AS.
Lehden saamien tietojen mukaan Barcelonan seurajohto on päätynyt siihen ratkaisuun, että Kessié myydään kesken kauden, jos Kataloniaan saapuu tarpeeksi kiinnostava tarjous.
Kessié siirtyi Barcelonaan kesällä vapaana agenttina, joten seura ei maksanut hänestä minkäänlaista siirtokorvausta. Sen vuoksi Barcelona on valmis myymään Kessién vain kymmenellä miljoonalla eurolla, koska se toisi seuralle pelkkää taloudellista voittoa ja lisäksi Barcelona pääsisi samalla eroon Kessién noin viiden miljoonan euron nettovuosipalkasta.
Kessié on parhaillaan loukkaantuneena. Keskikenttäpelaaja ei saanut syyskaudella juurikaan peliaikaa Xavin alaisuudessa. Varsinkin La Ligassa vastuu jäi vähäiseksi. Kessié pääsi vain kahdessa sarjaottelussa avauskokoonpanoon. Kessié sai syyskauden aikana kritiikkiä muun muassa siitä, ettei hän ole sopeutunut Barcelonan pelitapaan.
Norsunluurannikkolaispelaaja voitti viime kaudella Serie A:n mestaruuden AC Milanin riveissä.
LUE MYÖS:
- Tältäkö näyttää keskinkertaisuuden huippu? Getafessa tilastokummajainen
- Lehti: Barcelona kiinnostunut Chelsean teinitähdestä
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä