Barcelonalla on selkeä päätavoite tammikuun siirtoikkunassa – pöydällä jo monta nimeä
Barcelonan päätavoite tammikuun siirtoikkunassa on hankkia oikea laitapuolustaja, kertoo Diario Sport.
Blaugrana operoi suurten palkkakulujensa takia yhä hyvin rajallisella budjetilla. Jos tilanne sallii, Barcelona pyrkii hankkimaan myös keskikentän pohjapelaajan, mutta tällä hetkellä se vaikuttaa epätodennäköiseltä.
Barcelonalla on tällä hetkellä oikean laitapakin paikalle kaksi luontaista vaihtoehtoa, Sergi Roberto ja Héctor Bellerín, mutta kummankin sopimus päättyy ensi kesänä, eikä seura näe heitä pitkäaikaisena ratkaisuna kyseiselle pelipaikalle.
Diario Sportin mukaan Barcelona on tarkkaillut muista seuroista laitapakkeja jo kuukausien ajan.
Barcelona on alustavasti tiedustellut Manchester Unitedin Diogo Dalot’n, 23, saatavuutta ja herätellyt uudestaan kiinnostustaan Villarrealin Juan Foythiin, 24. Lisäksi Barcelona on kiinnostunut Bayern Münchenin Benjamin Pavardista, 26, jonka nimi on pyörinyt viime aikoina siirtohuhuissa.
Muita vaihtoehtoja ovat Bayer Leverkusenin Jeremie Frimpong, 21, ja Torinon Wilfried Singo, 21.
- Lehti: Barcelona iskenyt silmänsä 16-vuotiaaseen huippulupaukseen
- Barcelonalle merkittävä piristysruiske ennen kärkikamppailua
- José Mourinho Valencian päävalmentajalle: ”Minun pelaajani ovat paljon parempia”
- Raju väite! AS: Antonio Rüdiger heilutti nyrkkejä Real Madridin pelin tauolla, Valencia-ottelu yltyi aggressiiviseksi stadionin uumenissa
- Real Madrid on nyt hurjassa vedossa – näin José Mourinho kommentoi
- Real Madrid nousi jo tasapisteisiin Barcelonan kanssa
- Rodri kuukaudeksi sivuun pelikentiltä – näin Hansi Flick kommentoi
- Raju väite! AS: Antonio Rüdiger heilutti nyrkkejä Real Madridin pelin tauolla, Valencia-ottelu yltyi aggressiiviseksi stadionin uumenissa
- Real Madridiin yhdistetty superlupaus: ”Unelmani on voittaa Ballon d’Or”
- Barcelonalle merkittävä piristysruiske ennen kärkikamppailua