Barcelonan hankinta taistelee uudesta sopimuksesta – sai kesällä vain vuoden diilin
Barcelonan laitapuolustaja Héctor Bellerín haluaa saada jatkosopimuksen.
Bellerín, 27, on saanut jalkapallo-oppinsa Barcelonan akatemiassa, mutta hän siirtyi aikoinaan Arsenaliin jo 16-vuotiaana.
Viime kesänä Barcelona kotiutti kasvattinsa Englannista, mutta Bellerínille lätkäistiin käteen vain yhden vuoden sopimus, mikä kielii siitä, että häntä ei välttämättä nähdä seurassa pitkäaikaisena ratkaisuna oikean pakin tontille.
Bellerín on toistaiseksi pelannut tällä kaudella vasta viidessä ottelussa, mutta hän toivoo, että pystyy vakuuttamaan Barcelonan ja saamaan pidemmän sopimuksen.
– Haluan tehdä jatkosopimuksen Barcelonan kanssa. Kotiin oli mukava palata, kommentoi Bellerín Catalunya Radiolle.
– Tein yksivuotisen sopimuksen, ja me odotamme, miten kaikki sujuu kummankin osapuolen kannalta. Sopimuksen uusiminen ei ole minun päätettävissäni, mutta olen erittäin tyytyväinen Barcelonassa.
Bellerínin mukaan hänen hidas alkunsa Barcelonassa on johtunut vajaavaisesta harjoituskaudesta kesällä sekä loukkaantumisista.
– On aina vaikeampi päästä mukaan, kun on siirtoikkunan viimeinen päivä, eikä ole vetänyt kunnon harjoituskautta. Mutta olen tyytyväinen siihen, miten kaikki on kehittymässä jalkapalloilullisessa ja henkilökohtaisessa mielessä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ter Stegenin siirrossa taas uusi käänne – maalivahti jäi Barcelonaan
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi

- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi