”Toivon, että ihmiset käsittäisivät”: Monivuotiset joukkuetoverit puhuivat Gerard Piquén puolesta
Barcelonan pitkäaikainen toppari Gerard Piqué poistui Camp Noun kentältä viimeistä kertaa pelaajana joukkueen 2–0-voittossa Almeríasta eilen lauantaina. Hän päättänee mittavan pelaajauransa muodollisesti tiistaina Osasunaa vastaan.
Ennen lauantain ottelun alkamista Sergio Busquets luovutti kapteeninnauhansa Piquélle.
– Gerard jättää hämmästyttävän perinnön tänne. Hän teki meistä yhden maailman parhaista seuroista, Busquets totesi Marcalle pelin jälkeen.
– Hän kirjoitti täällä historiaa ja teki enemmän kuin oli tarpeen seuran puolesta.
– Hän on esimerkki siitä, millainen on Barçan tyylinen pelaaja.
Vasen laitapuolustaja Jordi Alba on ollut 11 vuoden ajan Piquén joukkuetoveri. Ilman Alban ja Piquén yhteistyötä Barcelona tuskin olisi ollut 2010-luvulla niin hyvä kuin se oli.
– Olen kiitollinen kaikesta, mitä hän on antanut meille culéille. Hän on tehnyt paljon seuran hyväksi, Alba sanoi.
– Hänen poissaolonsa näkyy. Ei ainoastaan kentällä, vaan ihmisenä.
Ihan viimeisinä vuosina osa Barcelonankin kannattajista suhtautui Piquéen ristiriitaisin tuntein, eikä hänen saavutuksiaan haluttu kunnolla analysoida. Se oli Alban mielestä sääli.
– Jäämme kovasti kaipaamaan häntä. Toivon, että ihmiset käsittäisivät, mitä hän on antanut Barcelonalle. Yritämme voittaa enemmän pokaaleja, jotka voisimme omistaa hänelle.
LUE MYÖS:
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä